Otuksen tutkimuksetOtuksen tutkimustoiminta keskittyy opiskelijatutkimukseen. Opiskelijatutkimus käsittää korkeakoulutuksen tutkimuksen sen osan, jonka kohteena ovat opiskelijat. Alusta alkaen, 1910-luvulta lähtien, tutkimuksen kohteena ovat olleet opiskelijoiden taloudelliset ja sosiaaliset olot sekä opiskelijoiden määrä ja opintojen kulku. Otuksen 1989 alkavan tutkimustradition aikana perinteisten tutkimuskohteiden rinnalle on noussut uusia teemoja kuten opiskelijoiden hyvinvointi, opintojen ohjaus ja kansainvälinen opiskelu. Opiskelijatutkimuksen piiriin voidaan lukea myös opiskelijoiden yhteiskunnallista toimintaa käsittelevät ylioppilas- ja osakuntahistoriat. Otuksen tutkimustoiminta on jakautunut neljään pääryhmään. Näiden painoarvot ja laajuudet ovat ajan kuluessa vaihdelleet, ja tutkimusta on yhtäältä painotettu ajankohtaisiin aiheisiin ja toisaalta tehty yhteistyötä ja mahdollistettu laajempien hankkeiden toteutus. 1. Opiskelijan sosiaalinen ja taloudellinen asemaOtus toteuttaa kyselyaineistoihin sekä tilastoihin perustuvia selvityksiä mm. opiskelijoiden työssäkäynnistä, opintotuesta sekä opiskelijoiden sosiaalisesta taustasta. Opiskelijoiden elinolosuhteissa tapahtuvia muutoksia seurataan säännöllisesti. Otuksen tutkimuksia: Puska 1992 ja 1993, Purhonen 1995, Kärkkäinen 1997, Lempinen 1997 ja 1998, Vesikansa 1998, Lehtonen 1999, Lempinen & Tiilikainen 2001, Blomster 2001, Berndtson 2004, Viuhko 2006a, Lavikainen & Nokso-Koivisto 2009, Lavikainen & Nokso-Koivisto 2010. 2. Korkeakouluopiskelu ja opintojen kulkuKorkeakoulututkintojen suoritusajat sekä opintojen etenemiseen ja opiskelijan toimintakykyisyyteen vaikuttavat tekijät ovat Otuksen keskeisiä tutkimuskohteita. Tutkimuksissa on käsitelty opiskeluhyvinvointia, opiskelukykyä ja opiskeluun liittyviä ongelmia ottaen opiskeluympäristön eri ulottuvuudet kokonaisvaltaisesti huomioon. Selvityksiä tehdään myös erityisistä teemoista, kuten opintojen ohjaus, keskeyttäminen, korkeakoulujen esteettömyys ja opintojen työelämäyhteydet. Otuksen tutkimuksia: Silvonen yms 1993, Vesikansa, Suomela, Lempinen 1998, Säntti 1999, Pajala & Lempinen 2001, Laaksonen 2004, Erola 2004, Nikkanen 2004, Mannisenmäki & Valtari 2005, Viuhko 2005, Jauhiainen 2006, Kurri 2006, Markkula 2006, Viuhko 2006b, Uusimäki 2007, Niemelä 2007, Merimaa 2007, Penttilä 2008, Jauhiainen 2008, Jauhiainen ym. 2009., Penttilä 2009, Penttilä 2010, Lavikainen 2010, Penttilä 2011. 3. Opiskelija-asuminenOtuksen tutkimustoiminta tarkastelee opiskelija-asumista ja sen kustannuksia sekä opiskelija-asuntojen rakentamista ja asumistoiveita. Näiden myötä vuoden 2001 alussa ilmestyi Otuksen ensimmäinen väitöskirja. Otuksen tutkimuksia: Varjonen 1993, Susila 1995, Haverinen & Lempinen 1998, Lempinen 2001, Korhonen 2003, Hermans 2003. 4. Opiskelijoiden liikkuvuus ja korkeakoulutuksen kansainvälistyminen Tutkimusteemoihin kuuluvat kansainvälinen vaihto- ja tutkinto-opiskelu, kotikansainvälistyminen sekä opiskeleminen useammassa kotimaisessa yliopistossa. Tutkimuksia on tehty sekä suomalaisten että ulkomaalaisten opiskelijoiden kokemuksista. Otuksen tutkimuksia: Nenonen 1990, Myllykoski 1992, Puska 1994, Helenius 1994, Garam 2000, Kinnunen 2003, Niemelä 2008, Niemelä 2009. Otuksen tutkimusten ja selvitysten raportit on julkaistu Ylioppilaspalvelu ry:n ja Otuksen sarjoissa sekä viime vuosina yhä useammin yhteistyökumppanien julkaisusarjoissa. Useimmat tuoreimmat raportit on julkaistu myös verkossa. Tarkemmat tiedot tutkimuksista ja raporteista ovat Otuksen tutkimusten listassa.
|