Sanna Vesikansa, Petri Lempinen, Sanna Suomela

Tehokkaaseen opiskeluun

- Norminopeutta vai mielekästä oppimista;

Julkaisija: Opiskelijajärjestöjen tutkimussäätiö Otus rs 2000.
Copyright: Opiskelijajärjestöjen tutkimussäätiö Otus rs, Sanna Vesikansa, Petri Lempinen ja Sanna Suomela. Päivitetty 31.10.2000.
ISBN 952-5282-09-0
Tämä teos on julkaistu myös painetussa muodossa:
Sanna Vesikansa, Petri Lempinen, Sanna Suomela: Tehokkaaseen opiskeluun - Norminopeutta vai mielekästä oppimista.
Opiskelijajärjestöjen tutkimussäätiö Otus rs 14/1999 (ISBN: 952-5282-01-5).
E-mail: Webmaster
Otuksen kotisivulle

SISÄLLYSLUETTELO

Lukijalle
Tiivistelmä
Summary in english

1. Johdanto
1.1 Suomalaisista opiskelijoista
1.2 Kysymyksenasettelu

2. Aineistot
2.1 Postikysely
2.2 Vastaajien ikä, perhemuoto ja sukupuoli
2.3 Vastaajien vanhempien koulutus
2.4 Tilastoaineistot opintorekistereistä

3. Tavoitteena tutkinto
3.1 Suositusaikojen mielekkyys
3.2 Arvio tutkinnon suorittamisajasta
3.3 Opintoviikkokertymät ja eteneminen opinnoissa

4. Opiskelemaan pyrkiminen ja pääaineen vaihto
4.1 Opintoja edeltävä vuosi
4.2 Pääaineen vaihto

5. Opinnot
5.1 Opintojen järjestelyt ja voimavarat
5.2 Tutkinnon rakenne
5.3 Opiskeluilmapiiri
5.4 Ulkomailla opiskelu ja tutkintoon kuuluva harjoittelu

6. Opintojen rahoitus
6.1 Opiskelijan taloudellinen asema
6.2 Opintoraha
6.3 Opintolaina
6.4 Työssäkäynti
6.5 Opintotuen ajallinen riittävyys

7. Valmistuminen ja odotukset työllistymisen suhteen
7.1 Työtä valmistumisen jälkeen?
7.2 Yliopisto ja opiskelijoiden työllistyminen


8. Elämäntilanteen vaikutus opintojen etenemiseen

9. Yhteenveto

Lähteet ja kirjallisuus

Liitetaulukot

Raportin taulukot ja liitetaulukot

T 1. Vastausaktiivisuus korkeakouluittain:
T 2. Vastaajien ensisijainen koulutusala ja koulutusalan suhteellinen koko. (N=1362)
T 3. Selvityksessä käytetty koulutusalojen luokitus (N=1362)
T 4. Vastaajien ikäjakauma (N=1366)
T 5. Vastaajien perhemuoto. (N=1365 )
T 6. Vastaajien vanhempien koulutus, % vastanneista. (N=1344)
T 7. Vastaajien koulutusala isän koulutustaustan mukaan, % (N=1344)
T 8. Opiskelijoiden erilaiset odotukset yliopisto-opinnoilta koulutusaloittain, %. (N= 1359 )
T 9. Koulutusalojen luokittelu opiskeluun kohdistettujen odotusten mukaan.
T 10. Suhtautuminen viiden vuoden tavoiteaikaan koulutusaloittain, %. (N= 1359)
T 11. Suhtautuminen viiden vuoden tavoiteaikaan koulutusaloittain, keskiarvo ja keskihajonta (muuttujan arvot 1-5). (N= 1359)
T 12. Keskimääräiset arvioidut ylemmän korkeakoulututkinnon suoritusajat, mediaaneja (N=1235 )
T 13. Keskimääräiset arvioidut ylemmän korkeakoulututkinnon mediaanisuoritusajat, vuosia. (N=1235)
T 14. Keskimääräiset arvioidut ylemmän korkeakoulututkinnon suoritusajat koulutusaloittain, %. (N=1235)
T 15. Ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden mediaanivalmistumisaikoja eräiltä koulutusaloilta 1981 ja 1995.
T 16. Opintoviikkokertymät koulutusaloittain aloitusvuoden mukaan. (N=1286)
T 17. Vuonna 1993 aloittaneiden opintoviikkokertymät. (N=615)
T 18. Vuonna 1996 aloittaneiden opintoviikkokertymät. (N=693)
T 19. Väite "olen mielestäni opiskellut tehokkaasti" koulutusaloittain, %. (N=1360)
T 20. Arvio tutkintovaatimusten raskaudesta koulutusaloittain, %. (N=1357)
T 21. Tyytyväisyys opintojen etenemiseen koulutusaloittain, %. (N=1363)
T 22. Harjoittelupaikan hankkimisen helppous koulutusaloittain, %. (N=706)
T 23. Opintojen rahoitusmuoto isän koulutuksen mukaan, %. (N=1305)
T 24. Markkinakorkoisen lainan määrä keskimäärin koulutusaloittain vuonna 1993 aloittaneilla.
T 25. Markkinakorkoisen lainan määrä keskimäärin koulutusaloittain vuonna 1996 aloittaneilla.
T 26. Opiskelijoiden pääasiallinen toiminta iän mukaan.
T 27. Opintotukikuukausien riittävyys koulutusaloittain ja aloitusvuosittain, %. (N= 1319)
T 28.Työllistymisen varmuus koulutusaloittain, %. (N=1359)
T 29. Työllistymisen varmuus oman alan työkokemusta omaavilla viidennen vuoden opiskelijoilla koulutusaloittain, %. (N=332)
T 30. Laitoksen yhteydet alan työnantajiin koulutusaloittain, %. (N=1358)
T 31. Opintojen etenemiseen vaikuttaneet tekijät opiskelijoiden oman arvion mukaan, %. (N=1283)
T 32. Opiskelijoiden perhemuoto opiskeluajan mukaan. Lähde Tilastokeskus 1994.
T 33. Äitiyspäivärahaa saavien opiskelijoiden määrä ja osuus kaikista naisopiskelijoista opintovuoden mukaan.
LT 1. Vuonna 1993 aloittaneiden luokitellut opintoviikkokertymät koulutusaloittain. Luokittelukriteeri: vähintään 120 opintoviikkoa.
LT 2. Vuonna 1996 aloittaneiden luokitellut opintoviikkokertymät koulutusaloittain. Luokittelukriteeri: vähintään 40 opintoviikkoa.
LT 3. Vuonna 1993 aloittaneiden luokitellut opintoviikkokertymät koulutusaloittain. Luokittelukriteeri: vähintään 120 opintoviikkoa.
LT 4. Vuonna 1996 aloittaneiden luokitellut opintoviikkokertymät koulutusaloittain. Luokittelukriteeri: vähintään 40 opintoviikkoa.

Tiivistelmä

Tässä Opiskelijajärjestöjen tutkimussäätiön Otuksen selvityksessä tarkastellaan yliopisto-opintojen etenemiseen vaikuttavia tekijöitä ja tutkinnon suoritusaikoja. Selvitys toteutettiin keväällä 1998 opetusministeriön toimeksiannosta.

Otokseen valittiin vuonna 1993 ja 1996 opintonsa aloittaneet kaikista Suomen yliopistoista ja korkeakouluista. Kysely lähetettiin noin 2400 opiskelijalle, joista lomakkeen palautti 58%.

Opiskelijoiden valtaosa piti viiden vuoden tavoiteaikaa järkevänä, vaikka suhtautuminen tavoiteaikaan vaihteli koulutusalojen kesken. Tämä johtui erilaisista odotuksista opintojen suhteen. Suurin osa myös arvioi valmistuvansa noin viidessä vuodessa, mutta arvio muuttui opiskeluvuosien myötä. Viidennen vuoden opiskelijat uskoivat säännönmukaisesti valmistuvansa hitaammin kuin vuonna 1996 opintonsa aloittaneet.

Opintojen etenemistä hidastavat opiskeluaikainen työssäkäynti, mikä usein liittyy toimeentulon turvaamiseen. Tämän lisäksi vastaajat olivat tyytymättömiä mm. kesäopetukseen ja kurssikirjojen määrään. Näiden resurssikysymysten ohessa esiin nousivat raskaat tutkintovaatimukset ja kannustamaton opiskeluilmapiiri, mihin liittyy vähäinen vuorovaikutus opettajien kanssa. Käytännössä kyse on riittämättömästä opintojen ohjauksesta, mikä ajankohtaistuu tutkielman teon yhteydessä. Myös ulkomailla opiskelu hidasti opintojen etenemistä. Opiskelijoiden kannustaminen vaihto-opiskeluun on ristiriidassa nopean opiskelun ihanteen kanssa. Laitoksen yhteydet työelämään samoin kuin koulutusta vastaava työkokemus lisäävät opiskelijan motivaatiota valmistua.

Takaisin alkuun

Summary

The focus of this survey research is to analyse the factors which have an impact on the duration and the advancement of the university studies in Finland

The survey was implemented in spring 1998 by Student Research Foundation Otus on the initiative of the Ministry of Education. The sample was chosen among the 2nd and 5th year students in all Finnish universities. The questionnaire was sent to approximately 2400 students, of whom 58 % answered.

The majority of students considered that it is reasonable to carry out their studies in five years, in time that is planned to be the objective by the authorities. However the students’ opinion varied by their field of studies and expectations for their studies. They also estimated to graduate in approximately five years but the longer they had studied the more time they expected to need.

It is quite common to work besides studying to cover the studying and living expenses in Finland. This has an impact on the duration of the studies. The respondents claimed that there was a shortage of books in the university libraries and too little opportunities to study during the summer.

The students thought that the degree requirements were too demanding in some fields of study. The students also felt that the climate of studying was lacking support and interaction with teachers. The insufficiency of tutoring becomes critical during the work of the Masters thesis. Nowadays it is recommended to study partly abroad which contradicts the idea of graduating without delay. Co-operation between universities and possible future employees makes the motivation to graduate grow, as well as relevant work experience during the studies.

Takaisin alkuun

Lukijalle

Suomalaisista yliopisto-opiskelijoista vähemmän kuin kaksi kolmasosaa suorittaa tutkinnon alkuperäisellä koulutusalalla. Lopuista valtaosa keskeyttää opinnot virallisesti tai jää roikkumaan opiskelijarekistereihin. Suomessa on jo vuosikymmenien ajan totuttu pitkiin opiskeluaikoihin, jolloin valmistumisaikojen mediaani on ollut noin seitsemän vuotta. Koulutuksen tehokkuuden ja myös kansantalouden kannalta näitä ilmiöitä pidetään ongelmina. Tämän suuntaisia ajatuksia on esitetty viime vuonna lähinnä valtiovarainministeriöstä. Yksittäisen opiskelijan ja hänen työllistymisensä kannalta kysymys ei ole näin yksiselitteinen.

Opetusministeriö antoi 16 maaliskuuta Opiskelijajärjestöjen tutkimussäätiö Otukselle tehtäväksi opintojen edistymistä selvittävän opiskelijakyselyn toteuttamisen professori Arto Mustajoen johtaman työryhmän toimeksiannon mukaisesti. Aikaa kyselyn toteuttamiseen ja tulosten raportointiin oli kolme kuukautta. Kysymyksenasettelu laadittiin ministeriön asettaman työryhmän ohjeiden mukaisesti. Otus rs raportoi kyselyn tuloksista Mustajoen työryhmälle 18.6.98. Nyt julkaistaan laajennettu versio tuolloin luovutetusta raportista.

Kysely liittyy läheisesti Otuksen vuosina 1996-1998 tekemiin opintososiaalisiin selvityksiin sekä vuonna 1998 käynnissä olleisiin tutkimuksiin opintotukiajan riittävyydestä ja opiskelijan työ- ja toimintakykyä edistävistä käytännöistä.

Takaisin alkuun

1. Johdanto

1.1 Suomalaisista opiskelijoista

Opiskelijan asema määrittyy ensisijaisesti hallinnollisesti eli hänellä on opiskeluoikeus korkeakoulussa tai muussa oppilaitoksessa. Tämän edellytyksenä on menestyminen valintamenettelyssä sekä kirjoittautuminen opiskelijaksi. Käytännössä kyse on oikeudesta suorittaa perustutkintoon johtavia tai erillisiä opintoja korkeakoulussa. Se ei kuitenkaan tarkoita, että opiskelija suorittaisi opintoja. Se ei myöskään kerro mitään opiskelijan iästä tai muusta asemasta. (Lempinen 1997a, 1)

Koska opiskelija määritellään hallinnollisesti eikä yhteiskunnallisesti, opiskelijatilastoissa on mukana tuhansia ihmisiä, jotka itse asiassa kuuluvat pääasiallisen toimintansa ja toimeentulonsa puolesta työväestöön tai johonkin muuhun ryhmään. Tätä ei yleensä ole ymmärretty tai huomioitu opiskelijoiden asemasta käydyssä julkisessa keskustelussa. Sijoitettaessa opiskelijat jonnekin varhaisnuorten, työttömien ja työväestön välimaastoon ei oteta huomioon koko opiskelijajoukon luonnetta ja moninaisuutta. Opinnoissa pysähtyneet, mutta yhä läsnäolevaksi ilmoittautuneet, eivät suinkaan ole hävinneet yliopiston sokkeloihin. Valtaosa heistä on siirtynyt työelämään, minkä Tilastokeskuksesta saatava aineisto osoittaa. Yksinkertainen tapa luonnehtia yliopisto-opiskelijoiden moninaisuutta on tarkastella heidän jakautumista iän ja opintoihin käytetyn ajan mukaan.

Vuonna 1996 oli kaikista yliopisto-opiskelijoista noin 23 prosenttia täyttänyt 30 vuotta. Kahta vuotta aiemmin (1994) tämä luku oli 27 prosenttia kaikista ja 29 prosenttia läsnäolevaksi ilmoittautuneista opiskelijoista. Näissä luvuissa ovat mukana vain perustutkintoon johtavia opintoja suorittamaan ilmoittautuneet tai tutkinnon kyseisenä vuonna suorittaneet. Syyslukukaudella 1994 läsnäolevaksi ilmoittautuneista opiskelijoista (N=115015) yli 18 prosenttia aloitti vähintään kahdeksatta lukuvuotta. Vuonna 1996 vastaava luku oli 22 prosenttia. Opiskelijoiden iäkkyys ei johdu pelkästään opintojen hitaasta etenemisestä vaan suurelta osin opintojen myöhäisestä aloitusiästä. Vuonna 1994 opintonsa aloittaneista noin 22 prosenttia oli 26-vuotias tai vanhempi. Alle 20-vuotiaita uusista opiskelijoista oli vain 24 prosenttia. (Tilastokeskus 1994 ja 1996)

Viime vuosien vähäisestä muutoksesta huolimatta, suomalaiset yliopisto-opiskelijat ovat iältään suhteellisen vanhoja. Tämä johtuu osaksi pitkähköistä valmistumisajoista, opintonsa käytännössä keskeyttävien suuresta määrästä, koulutuspaikan tai -alan vaihtamisesta ja myöhäisestä opintojen aloitusiästä. Hälyttävää on, että pitkään opiskelleiden määrä on hieman kasvanut. Syynä tähän voivat olla työmarkkinoiden lisääntynyt kysyntä ja/tai korkeakoulujen säästötoimien vaikutukset opetukseen ja opiskelumahdollisuuksiin.

Kaikista yliopisto-opiskelijoista vuonna 1994 asui vanhempien luona kolmasosa ja yksi neljäsosa. Sen sijaan 47 prosenttia asui parisuhteessa. Lapsiperheen huoltajia tai yksinhuoltajia oli yhteensä viidesosa opiskelijoista. (Tilastokeskus 1994).

Takaisin alkuun

1.2 Kysymyksenasettelu

Tämän hankkeen tehtävänä on selvittää, mitkä eri tekijät vaikuttavat opintojen etenemiseen ja sitä kautta tutkintojen suoritusaikoihin. Opintoihin vaikuttavia tekijöitä voidaan ryhmitellä seuraavanlaisesti:

1. Ulkoiset tekijät
- toimeentuloon liittyvät (opintojen rahoitus, ansiotyön teko)
- yliopistoinstituutioon liittyvät (opetus, ohjaus, ilmapiiri)
- tutkinnon rakenteeseen liittyvät (koulutusala, opiskelun muoto)
- työllisyystilanteeseen liittyvät (työelämässä arvostetut kvalifikaatiot, työtilanne)
- elämäntilanteeseen liittyvät (perhemuoto jne.)

2. Sisäiset tekijät
- motivaatiotekijät
- orientaatiotekijät
- suuntautuneisuus koulutusalalle; alavalinnan selvyys ja varmuus./P>

Vain osa mainituista tekijöistä on sellaisia, että yliopisto ja hallinto voivat toimillaan yrittää vaikuttaa niihin. Vaikka luettelossa elämäntilanteeseen liittyvät seikat on mainittu lyhyesti, voivat ne käytännössä ohjata opiskelijan toimintaa huomattavasti merkittävämmin kuin hallinnon toimet ja odotukset. Ulkoisista tekijöistä työelämän vaatimat kvalifikaatiot eivät ole yksiselitteisiä. Julkisuudessakin on usein todettu miten ristiriitaisia ovat vaatimukset nuorista, vastavalmistuneista ja samalla työkokemusta omaavista työnhakijoista. Useita kvalifikaatioita, etenkin persoonallisiin ominaisuuksiin liittyviä, ei voi hankkia tai kehittää muodollisen yliopisto-opetuksen puitteissa.

Tässä selvityksessä kartoitetaan, mitkä tekijät vaikuttavat opintojen etenemiseen eri koulutusaloilla. Koska aineisto on kerätty kaikista suomalaisista yliopistoista, voidaan tarkastella yliopistojen välisiä eroja koulutusalojen sisällä. Tärkeä näkökulma liittyy myös opintojen vaiheeseen: kohtaavatko opiskelijat erilaisia ongelmia opintojen alussa ja opintojen loppupuolella? Käytettävissä oleva laaja kyselyaineisto antaa mahdollisuuden verrata, miten opintojen alussa tehdyt arviot omasta valmistumisesta saattavat muuttua opintojen edetessä. Miten elämäntilanne muuttuu opintovuosien kertymisen myötä ja miten tämä näkyy suuntautumisessa opiskeluun?

Koska tutkimusongelmana on opintojen eteneminen ja kesto, on mielekästä myös kysyä, miten opiskelijat itse suhtautuvat tutkintojen tavoiteaikoihin. Tuntuvatko ne heistä mielekkäiltä ja miksi tai miksi eivät? Miten opiskelijat suhtautuvat saamaansa koulutukseen ja toisaalta omaan panokseensa opiskeluprosessissa?

Opintojen rahoitustavan vaikutusta opintoihin on tutkittu aikaisemminkin ja tässä selvityksessä eri rahoitusmuotoja tarkastellaan suhteessa opintojen etenemiseen. Keskeinen kysymys liittyy luonnollisesti siihen, minkälainen vaikutus opintojen rinnalla tehtävällä ansiotyöllä on opintoihin.

Takaisin alkuun

2 Aineistot

2.1 Postikysely

Yliopistojen ja korkeakoulujen opiskelijarekistereitä pyydettiin tekemään kaksi erillistä otosta vuonna 1993 ja 1996 opintonsa aloittaneista. Vuonna 1993 aloittaneista valittiin tasaväliotannalla joka kymmenes ja vuonna 1996 aloittaneista joka kolmastoista. Nämä painotukset saatiin vertaamalla tämänhetkisiä opiskelijamääriä aloittaneiden määrään. Lisäksi tiedettiin, että vuoden 1993 ryhmää tuli painottaa, sillä he vastaisivat suhteessa vähemmän. Muutamissa pienissä korkeakouluissa tehtiin tiheämpi otanta: Sibelius-Akatemiassa ja Taideteollisessa korkeakoulussa otantaväli oli neljä; Kuvataideakatemiassa ja Teatterikorkeakoulussa kaksi. Mukana oli siis toisen ja viidennen lukuvuoden keväälle edenneitä opiskelijoita.

Näillä otantaehdoilla saatiin seuraava otos:

Otos yhteensä

Otos v. 1993 aloittaneista

Otos v. 1996 aloittaneista

2411

1175

1236

Kyselylomakkeet lähetettiin huhtikuun alussa kahden viikon aikana, sillä osoitteita ei saatu yhtä nopeasti kaikista yliopistoista. Ruotsinkielisille opiskelijoille lähetettiin kyselylomake ruotsiksi. Kahden viikon vastausajan päätyttyä lähetettiin yksi muistutuskirje. Työryhmä osallistui kysymyslomakkeen laadintaan.

Lomakkeita palautui 15.5.98 mennessä 1366 kappaletta eli vastausaktiivisuus oli 58 %, mikä ilmenee taulukosta 1. Tavoittamatta jäi vanhan tai väärän osoitetiedon takia 37 opiskelijaa, yksi lomake palautui tyhjänä ja viisi palautui otantavirheen takia (jatko-opiskelijoita, suomea osaamattomia ulkomaalaisia opiskelijoita).

Vastaajista 47 % oli saanut opiskelupaikan vuonna 1993 ja 53 % vuonna 1996. Otoksessa vastaavat suhteet olivat 49 % ja 51 % eli myöhemmin aloittaneet vastasivat hieman aktiivisemmin kuten odotettua.

TAULUKKO 1. Vastausaktiivisuus korkeakouluittain:

Korkeakoulu

Lähetettyjä lomakkeita

Palautettuja lomakkeita

Vastausaktiivisuus, %

HY

478

288

60

JY

184

120

65

OY

236

130

55

JoY

109

65

60

KuY

68

44

65

TY

192

117

61

TaY

196

133

68

ÅA

89

48

54

VY

58

33

57

LY

66

33

50

TKK

180

89

49

TTKK

103

56

54

LTKK

49

26

53

HKKK

62

34

55

SHH

43

18

42

TKKK

41

15

37

TaiK

117

55

47

SibA

65

29

45

TeaK

28

11

39

KuvA

47

19

40

Yht

2411

1346

58

Kolme vastaajaa ei ilmoittanut opiskelupaikkaansa.

Koulutusalojen osuudet aineistossa vastasivat varsin hyvin niiden suhteellista kokoa yleisemminkin. Osuudet on esitelty taulukossa 2. Kyselyyn vastasi suhteellisesti vähiten teknillistieteellisellä koulutusalalla opiskelevat, jotka vastaavat postikyselyihin kokemuksen mukaan muita opiskelijoita vähemmän. Taidealat (taideteollinen, musiikki, teatteri ja tanssi sekä kuvataide) ovat yliedustettuja suhteelliseen kokoonsa nähden, koska niitä painotettiin otoksessa tiheämmällä poimintavälillä. Muussa tapauksessa näiden koulutusalojen ja korkeakoulujen vastauksia olisi ollut opiskelijoiden pienen lukumäärien takia vaikeaa analysoida. Yliedustuksen takia taidealoja käsitellään osassa analyyseja muusta aineistosta erillään, koska myös opiskelu ja orientaatio on varsin erilainen taidealoilla verrattuna perinteisiin yliopistoaineisiin.

TAULUKKO 2.Vastaajien ensisijainen koulutusala ja koulutusalan suhteellinen koko. (N=1362)

Vastaajia

Osuus vastaajista, %

Osuus kaikista opiskelijoista1, %

Teologinen

17

1,2

1,5

Humanistinen

241

17,7

16,7

Taideteollinen

57

4,2

1,1

Musiikki

30

2,2

1,0

Teatteri ja tanssi

11

0,8

0,3

Kasvatustieteellinen

128

9,4

8,5

Liikuntatieteellinen

9

0,7

0,5

Yhteiskuntatieteellinen

150

11,0

10,3

Psykologia

21

1,5

1,2

Terveydenhuolto

20

1,5

1,7

Oikeustieteellinen

50

3,7

3,3

Kauppatieteellinen

129

9,5

9,7

Luonnontieteellinen

163

12,0

13,5

Maatalous- ja metsätiet.

34

2,5

2,4

Teknillistieteellinen

206

15,1

19,6

Lääketieteellinen

47

3,5

4,8

Hammaslääketiet.

8

0,6

0,6

Eläinlääketieteellinen

3

0,2

0,3

Farmasia

13

1,0

1,0

Kuvataide

25

1,8

0,1

Yhteensä

13622

100,0

100,0

1Lähde: Kärkkäinen 1997, 5.

2 Neljä vastaajaa ei ilmoittanut ensisijaista koulutusalaansa.

Aineiston käytön kannalta koulutusaloja täytyi luokitella uudelleen, jotta pienimpiäkin aloja voitaisiin ottaa mukaan vertailuun. Luokitus tehtiin alojen suhteellisen koon, tutkinnon rakenteen ja luonteen sekä työmarkkinoille sijoittumisen perusteella. Luokitus vastaa osittain Tilastokeskuksen ja KOTA –tietokannan käyttämää luokitusta. Jatkossa esitettävä koulutusluokitus on seuraavanlainen.

TAULUKKO 3. Selvityksessä käytetty koulutusalojen luokitus. (N=1362)

Uusi luokitus

Aikaisempi luokitus

Uusi luokitus kaikista vastanneista, %

Teknillistieteellinen

Teknillistieteellinen

15

Humanistinen

Humanistinen
Teologinen

19

Kauppa- ja oikeustieteet

Kauppatieteellinen
Oikeustieteellinen

13

Luonnontieteet

Luonnontieteellinen

12

Yhteiskuntatieteet

Yhteiskuntatieteellinen

11

Kasvatustieteet

Kasvatustieteellinen

10

Lääketieteet

Lääketiede
Hammaslääketiede
Eläinlääketiede

4

Taidealat

Musiikki
Taideteollinen
Teatteri ja tanssi
Kuvataide

9

Muut alat

Farmasia
Liikuntatieteellinen
Maatalous- ja metsätiet.
Psykologia
Terveydenhuolto

7

Yhteensä

  

100

Takaisin alkuun

2.2 Vastaajien ikä, perhemuoto ja sukupuoli

Vastaajat olivat pääsääntöisesti nuorempia, yksinasuvia opiskelijoita, jotka saivat opintorahaa ja opiskelivat päätoimisesti. Työssäkäyvät sivutoimiset opiskelijat eivät vastaa kyselyihin yhtä aktiivisesti, mikä kertoo myös heidän suhteestaan yliopistoon ja opiskeluun.

Vastaajista suurin osa oli nuorempia opiskelijoita: joka neljäs oli alle 22-vuotias ja runsas 75 prosenttia vastaajista oli alle 26-vuotiaita. Yli 30-vuotiaita oli vajaa kymmenesosa. Tämä selittyy otanta-asetelmalla, sillä iäkkäämpien opiskelijoiden osuus lisääntyy opiskeluajan myötä. Otoksessa olivat mukana toista ja viidettä vuotta opiskelevat. Verrattuna kaikkiin yliopisto-opiskelijoihin olivat tähän kyselyyn vastanneet huomattavasti nuorempia, mikä näkyi osittain myös vastausten jakaumissa.

TAULUKKO 4. Vastaajien ikäjakauma (N=1366)

Ikä

Osuus

alle 22-vuotiaat

24

22-23-vuotiaat

29

24-25-vuotiaat

24

26-30-vuotiaat

15

yli 31-vuotiaat

8

yhteensä

100

Suurin osa vastaajista asui yksin, soluasunnossa tai yhteisössä. Solussa tai yhteisössä asumisessa näkyy selvä muutos pidempään opiskelleiden ja opintojen alussa olevien välillä: vuonna 1996 aloittaneista joka neljäs asui solussa tai yhteisössä, kun taas viidennen vuoden opiskelijoista runsas kymmenesosa. Avoliitossa asuminen oli myös huomattavasti yleisempää pidempään opiskelleille.

TAULUKKO 5. Vastaajien perhemuoto.(N=1365)
 

V. -93 aloittaneet, %

V. -96 aloittaneet, %

Yhteensä, %

Yksin asuvat

38

35

36

Solu tai yhteisö

13

24

19

Vanhempien luona

2

6

4

Avo- tai avioliitossa, ei lapsia

36

26

31

Avo- tai avioliitossa, lapsia

10

9

9

Yksinhuoltaja

1

-

1

Yhteensä

100

100

100

Perheellisiä opiskelijoita oli siis joka kymmenes molemmissa vuosiluokissa. Joka toisella heistä oli yksi lapsi, joka kolmannella kaksi ja joka viidennellä useampi lapsi. Kaikista yliopisto-opiskelijoista parisuhteen on solminut noin 39 prosenttia. Kaikista opiskelijoista noin viidesosalla on lapsia. (Lempinen 1997a, 12.)

Vastaajista 61 prosenttia oli naisia ja 39 miehiä. Naisia on kaikista yliopisto-opiskelijoista 52%, joten he olivat vastanneet kyselyyn aktiivisemmin kuin miehet (Kärkkäinen 1997, 4).

Otuksen vuosina 1997-1998 tekemissä opiskelijakyselyissä on päästy noin 60 % vastausaktiivisuuteen, jota voidaan pitää hyvänä. Vastaajat eivät kuitenkaan yleensä kuvaa koko opiskelijajoukkoa vaan aineisto on vinoutunut. Vähemmän innokkaita vastaajia ovat perheelliset, säännöllisesti työssäkäyvät, lapsuuden kodissa asuvat ja iältään varttuneemmat opiskelijat. Nämä ryhmät kuitenkin muodostavat hyvin merkittävän osan yliopistojen opiskelijoista. Näin otosten toteutuminen voi tukea stereotyyppisen opiskelijakuvan vahvistumista.

2.3 Vastaajien vanhempien koulutus

Vastaajien vanhempien koulutustaustan jakauma on esitetty alla olevissa kuvioissa. Perusasteen koulutuksen (kansa-, keski- tai peruskoulu) suorittaneita oli noin kolmannes. Keskiasteella tarkoitetaan tässä ammatti- tai opistoasteista tutkintoa sekä ylioppilastutkintoa. Korkea-aste viittaa taas korkeakoulututkinnon tai akateemisen jatkotutkinnon suorittamiseen.

TAULUKKO 6. Vastaajien vanhempien koulutus, % vastanneista.(N=1344)
 

Isän koulutus

Äidin koulutus

Perusaste

29

30

Keskiaste

40

45

Korkea-aste

31

25

Yhteensä

100

100

Vanhempien tausta näytti vaikuttavan koulutusalan valintaan. Lääketieteellisellä, taidealalla ja teknillistieteellisellä alalla opiskelevista yli kolmannes oli kotoisin perheistä, jossa isällä oli korkeakoulututkinto. Erityisesti yhteiskuntatieteissä ja kasvatustieteissä oli paljon opiskelijoita, joiden isällä oli vain perusasteen koulutus.

Vaikka suomalaisista korkeakouluopiskelijoista suuri enemmistö edustaa perheidensä ensimmäistä akateemista sukupolvea, ovat alueelliset ja koulutusalojen mukaiset vaihtelut merkittäviä. Koulutettujen vanhempien lapset opiskelevat useimmiten ns. statusaloilla kuten teknillis- ja lääketieteellisessä ja pääkaupunkiseudun korkeakouluissa. Ilmiö selittyy osin Uudenmaan väestön muuta maata korkeammalla koulutustasolla. (Kärkkäinen 1997, 26-27).

TAULUKKO 7. Vastaajien koulutusala isän koulutustaustan mukaan, %. (N=1344)

Koulutusala

Perusaste

Keskiaste

Korkea-aste

Yhteensä

Teknillistieteellinen

24

39

37

100

Humanistinen

29

42

29

100

Kauppa- ja oikeustieteet

21

46

33

100

Luonnontieteet

27

43

30

100

Yhteiskuntatieteet

39

33

28

100

Kasvatustieteellinen

39

39

22

100

Lääketieteet

21

34

45

100

Taidealat

21

41

38

100

Muut alat

41

37

22

100

Yhteensä

29

40

31

100

X2 -testisuure p=0.000

Takaisin alkuun

2.4 Tilastoaineistot opintorekistereistä

Postikyselyn lisäksi aineistona oli yliopiston opiskelijarekistereistä kerättyjä tilastoja opintoviikkokertymistä. Tilastot pyydettiin vuonna 1993 ja 1996 aloittaneiden ja heidän jo suorittamiensa tutkintojen määristä sekä tähän mennessä suoritetuista opintoviikoista. Tilastoaineistojen avulla voidaan vertailla postikyselyn jakaumia kaikkiin koulutusalan opiskelijoihin.

Takaisin alkuun

3. Tavoitteena tutkinto

3.1 Suositusaikojen mielekkyys

Opiskelijoilta kysyttiin, mitä he ensisijaisesti odottavat yliopisto- tai korkeakouluopinnoilta. Tällä kysymyksellä haluttiin saada tietoa siitä, miksi opiskelijat ovat hakeutuneet valitsemalleen alalle ja miten heidän odotuksensa heijastuvat arvioihin opinnoista ja tutkinnosta. Opiskelumotiivit vaihtelevat opintojen eri vaiheissa ja kysymyksen esittäminen toisilleen vastakkaisina vaihtoehtoina ei tavoita koko ilmiön laatua.

Kysymys osoittautui varsin ongelmalliseksi: vaikka kyselylomakkeessa pyydettiin nimeämään ensisijainen odotus, oli neljäsosa vastanneista valinnut useamman annetuista vaihtoehdoista. Tämä on luonnollisesti vain tutkimuksen toteutukseen liittyvä tekninen ongelma – opiskeluun liitetään monenlaisia odotuksia ja olisi ilmiön yksinkertaistamista yrittää pakottaa se tiettyyn muottiin. Jatkoanalyysin kannalta nämä useamman vaihtoehdon valinneet luokiteltiin omaksi ryhmäkseen, mikä pelkistää monimuotoista ilmiötä mutta helpottaa aineiston käsittelyä.

Kolme tärkeintä yksittäistä odotusta olivat työelämän tehtäviin pätevöityminen, tutkinnon suorittaminen ja itseä kiinnostaviin asioihin perehtyminen. Lisäksi vastausvaihtoehtona oli oman persoonallisuuden kehittäminen, jonka valitsi noin neljä prosenttia vastaajista. Koulutusalojen välillä löytyi eroja vastausten painotuksissa.

TAULUKKO 8. Opiskelijoiden erilaiset odotukset yliopisto-opinnoilta koulutusaloittain, %. (N= 1359)
 

Asiasisältö

Tutkinnon suorittaminen

Työelämään pätevöityminen

Useita motiiveja

Yhteensä

Teknillistiet.

22

18

43

17

100

Humanistinen

31

17

23

29

100

Kauppa- ja oikeust.

15

22

45

18

100

Luonnontieteet

31

25

22

22

100

Yhteiskuntatiet.

21

25

24

30

100

Kasvatustieteet

17

16

34

33

100

Lääketieteet

8

14

52

26

100

Taidealat

34

5

20

41

100

Muut alat

23

19

25

33

100

Yhteensä

24

18

31

27

100

Odotuksia vertailemalla erottui opiskelijoista kolme erilaista ryhmää: ensimmäiselle ryhmälle oli keskeistä työelämän tehtäviin pätevöityminen ja tutkinnon suorittaminen. Tähän ryhmään kuuluneet opiskelivat ns. perinteisillä professioaloilla: heillä on selkeä käsitys tulevista ammateista sekä siitä, mihin opiskelu tähtää. Ammatti-identiteettiä luodaan jo opiskeluaikana. Ryhmään kuuluivat mm. oikeus- ja kauppatieteilijät sekä teknillistieteellisellä alalla opiskelevat.

Toinen ryhmä korosti asioiden sisältöä keskeisenä opintojen motivaatiotekijänä. Humanistisella ja taidealoilla opiskelevat kuuluivat varsin yksiselitteisesti tähän opiskelijaryhmään. Taidealoilla tutkinto on tärkeä apurahojen jne. saamista varten, mutta opiskelua voisi kuvata pikemminkin kasvamisena taiteilijaksi kuin tutkinnon suorittamisena. Humanistinen koulutusala käsittää monenlaisia suuntautumisvaihtoehtoja ja motiivit opiskella vaihtelivat alan sisälläkin melkoisesti. Selkeimmin poikkeava humanistiryhmä olivat opettajankoulutuksessa opiskelevat.

Kolmanteen ryhmään kuuluivat tutkinnon tärkeyttä muiden motiivien ohella korostaneet vastaajat. Tähän ryhmään kuuluvilla aloilla (mm. luonnontieteellinen, psykologia, yhteiskuntatieteellinen) opiskelu ei tähtää suoranaisesti määrättyyn ammattiin, mutta opiskelu se laaja-alaisia valmiuksia työelämää varten. Tästä syystä tutkinnon korostaminen kvalifikaationa lienee tärkeää näillä aloilla. Koulutusalojen erilaiset odotukset heijastuivat myös arvioihin valmistumisajoista ja työllistymisodotuksista.

Opiskelijoiden käsitykset opiskelemisesta ja opiskeluajasta voidaan jakaa kolmeen pääryhmään. Ensimmäiseksi opiskelu on elämänvaihe tai –tapa, jossa korostuvat henkilökohtainen kasvu ja kypsyminen. Parhaimmillaan opiskelu voi olla jännittävää seikkailua tiedon- ja osin reaalisessakin maailmassa. Tämä lähestyy käsitystä opiskeluajasta eräänlaisen nuoruuden jatkumona vastakohtana sitovalle työelämälle. Toiseksi opiskeleminen voidaan kokea yksinkertaisesti työntekona. Se on kuin urakka, jonka palkka toivottavasti tulee maksuun myöhemmässä työelämässä onnistuessa. Näin ajateltuna opiskeleminen on itse asiassa aivan normaalia elämään, mutta toki välttämätöntä oman tulevaisuuden kannalta. Kolmas näkökulma korostaa määrätietoista oman tulevaisuuden suunnittelemista. Heille opiskeleminen on ammattitaidon ja osaamisen rakentamista. Suhde opiskelemiseen on selkeän välineellistä. (Lempinen 1997a, 46)

Nämä käsitykset ja näkökulmat rakentuvat yksilöiden kokemuksista, jotka ovat sidoksissa omaan aikaan ja ympäristöön. Käytännössä tämä tarkoittaa, että nämä käsitykset voivat vaihdella opintojen vaiheessa ja opiskelijan elämäntilanteessa tapahtuvien muutosten myötä. Opiskeluaika on suurelle osalle suomalaisia yliopisto-opiskelijoita myös kotoa irtautumista seuraavaa itsenäistymistä. (Aittola 1992, 48-49)

Kun taulukossa 8 esitettyjä orientaatioita vertailtiin koulutusaloittain, löytyi alojen välillä yhdenmukaisuuksia. Ristiintaulukoimalla muodostui kolmiluokkainen ryhmittely opintoihin kohdistettujen odotusten perusteella. Vastaavaan jaotteluun on päästy aiemmissakin tutkimuksissa.

TAULUKKO 9. Koulutusalojen luokittelu opiskeluun kohdistettujen odotusten mukaan.
 

Koulutusalat

Professioalat

- työelämän valmiudet keskeisiä

Farmasia
Eläinlääketiede
Hammaslääketiede
Kasvatustiede
Kauppatiede
Lääketiede
Oikeustiede
Teknillistieteellinen
Terveydenhuolto

Asioiden sisältö keskeinen

Humanistinen
Kuvataide
Musiikki
Taideteollinen
Teatteri

Tutkinto tärkeä muiden motiivien ohella

Liikuntatieteellinen
Luonnontieteet
Maatalous-metsätiet.
Psykologia
Teologinen
Yhteiskuntatieteet

Opiskelijoilta kysyttiin, onko viiden vuoden tavoiteaika heidän mielestään mielekäs. Lääketiedettä lukuun ottamatta kaikilla aloilla opiskelijoiden valtaosa piti viiden vuoden tavoiteaikaa järkevänä. Kymmenesosa opiskelijoista ei osannut arvioida viiden vuoden tavoiteajan järkevyyttä ja joka viides ei pitänyt sitä tavoiteltavana.

Koulutusaloittain tarkasteltuna kysymys avaa uusia näkökulmia. Humanistisella ja taidealoilla eivät opiskelijat suhtautuneet viiden vuoden valmistumisaikaan yhtä yksimielisesti kuin esimerkiksi kauppa- ja oikeustieteessä. Lääketieteessä tutkinto ei ole edes suunniteltu suoritettavaksi viidessä vuodessa eivätkä opiskelijat pitäneet sitä kovin tavoiteltavana. Taulukossa 10 ilmenevät koulutusaloittaiset jakaumat ja taulukossa 11 jakaumien keskiarvot ja -hajonnat.

TAULUKKO 10. Suhtautuminen viiden vuoden tavoiteaikaan koulutusaloittain, %. (N= 1359)
 

Ei järkevää

Ei osaa sanoa

Järkevää

Yhteensä

Teknillistiet.

21

11

68

100

Humanistinen

31

14

55

100

Kauppa- ja oikeustiede

9

7

84

100

Luonnontieteet

21

12

67

100

Yhteiskuntatieteet

17

10

73

100

Kasvatustieteet

13

10

77

100

Lääketieteet

48

10

42

100

Taidealat

27

22

51

100

Muut alat

22

5

73

100

Yhteensä

22

11

67

100

X2 -testisuure p=0.000

TAULUKKO 11. Suhtautuminen viiden vuoden tavoiteaikaan koulutusaloittain, keskiarvo ja keskihajonta (muuttujan arvot 1-5). (N= 1359)
 

Keskiarvo

Keskihajonta

Teknillistiet.

3,8

1,2

Humanistinen

3,4

1,3

Kauppa- ja oikeustiede

4,2

1,0

Luonnontieteet

3,7

1,1

Yhteiskuntatieteet

3,9

1,1

Kasvatustieteet

4,0

1,2

Lääketieteet

2,8

1,6

Taidealat

3,5

1.3

Muut alat

3,8

1,1

Yhteensä

3,7

1,2

Muuttujan arvo 5= täysin samaa mieltä ja 1= täysin eri mieltä.

Kyselylomakkeen viimeisenä kohtana oli avokysymys "Mitä mieltä olet tutkinnon suorittamisen tavoiteajoista?". Ruotsinkielisessä versiossa kysymys oli muuntunut muotoon "vilken är din åsikt om den tid det normalt borde ta att avlägga examen", jossa erityisesti sanan ’normaali’ käyttö aiheutti jonkin verran ärsyyntymistä vastaajissa.

Opiskelijat ymmärsivät usein tutkinnon suorittamisen tavoiteajan tarkoittavan 55 kuukauteen rajattua tukiaikaa. Opintotuki liittyy jokaisen opintorahalla elävän opiskelijan arkipäivään – tavoiteajat sen sijaan saattavat olla vähemmän tiedostettuja opintoajan mitoituksena eikä niiden varaan tosiasiassa rakenneta omaa opintosuunnitelmaa.

Kaikista kyselyyn vastanneista 86 prosenttia vastasi kysymykseen ainakin jollakin tavalla. Vastaukset jaoteltiin kolmeen pääluokkaan:

1. tavoiteaikojen katsottiin olevan sopivia,2. niiltä toivottiin ennen muuta joustavuutta ja 3. niitä pidettiin liian lyhyinä. Näihin kolmeen luokkaan sijoittui noin 80 prosenttia vastauksista. Edellisten lisäksi löydettiin kolme pienempää luokkaa: 4. opetusjärjestelyissä on ongelmia, 5. ei osaa sanoa -vastaukset ja 6. tyhjät vastaukset.

Suurimmassa vastausluokassa (34 prosenttia vastauksista) tavoiteaikoja pidettiin sopivina, realistisina ja/tai kohtuullisina, tai jopa liiankin pitkinä. Tähän luokkaan on myös sijoitettu vastaukset joiden mukaan tavoiteaikojen asettamista sinänsä pidettiin positiivisena asiana ja/tai niiden katsottiin olevan kannustavia. Moni vastaaja myös mainitsi tavoiteaikojen olevan nimenomaan päätoimisille opiskelijoille sopivia. Tavoiteaikojen sopivuutta ilmaisseiden opiskelijoiden sukupuoli- ja aloitusvuosijakauma vastasi koko aineiston jakaumaa. [Lainaukset aineistosta.]

[Sopivat.]

S. 1975, mies, 1996, Turun yliopisto, luonnontieteet.

[Ihan fiksua, ei kenenkään tarvitse roikkua yliopistossa yli 55 kuukauden!]

S. 1972, nainen, 1996, Tampereen yliopisto, hoitotiede.

[Jos ei päätoimisesti opiskellen valmistu tavoiteajassa, on luultavasti ollut alunperinkin väärässä paikassa.]

S. 1967, mies, 1993, Oulun yliopisto, luonnontieteet.

[Aivan kohtuullinen]

S. 1972, nainen, 1993,Sibelius-Akatemia.

Toiseksi suurimmassa luokassa, johon kuului 30 prosenttia luokitelluista vastauksesta, opiskelijat toivoivat tavoiteajoilta joustavuutta. Tässä luokassa opintotukikuukausien mitoitus näytti sekoittuneen käsitykseen tavoiteajoista. Joustavuutta toivoneet opiskelijat pitivät hankalana tai jopa mahdottomana eri koulutusalojen rinnastamista ja yhteisten tavoiteaikojen asettamista. Myös laajan tutkinnon suorittajille, ulkomailla opiskelleille ja pääaineen vaihtajille toivottiin lisäaikaa. Lisäksi toivottiin yksilöllisten elämäntilanteiden huomioimista. Tähän luokkaan on liitetty vastaukset, joissa tavoiteaikojen toivottiin olevan vain suuntaa-antavia tai joissa sanottiin aikojen olevan sopivia joillekin aloille muttei kaikille. Näistä vastaajista useat erityisesti painottivat, että tavoiteajat ovat omalla alalla riittämättömät.

Joustavuutta kaipasivat etenkin naiset (yli 75 prosenttia luokan vastauksista), mikä saattaa selittyä eroilla koulutusalojen sukupuolijakaumassa. Humanistisella koulutusalalla, missä toivottiin useammin joustavuutta, opiskelevista valtaosa on naisia. Vastaajien sukupuolten ja aloitusvuosien mukaan tarkasteltuina muissa luokissa vastaukset jakaantuivat huomattavasti tasaisemmin. Vain tässä luokassa naisten osuus nousee yli kolmen neljäsosan. Luokkaan sijoittuvat vastaukset olivat myös useammin viidennen vuoden opiskelijoilta, jotka opintojen etenemisen myötä ehkä jo osaavat arvioida oman opiskelutahtinsa mukaista valmistumisaikaa.

[Tiukka rajoitus 55 kuukauteen on huono. Kuukaudet pitäisi mitoittaa tutkinto-ohjelman mukaan ja joustomahdollisuus pitäisi olla myös yksittäistapauksissa, esim. pääaineen/ opiskelupaikan vaihto voi tehdä em. ajassa selviytymisen mahdottomaksi.]

S.1974, nainen, 1993, Tampereen yliopisto, humanisti.

[Tavoiteaika on liian lyhyt, humanistisissa tieteissä se ei riitä tarpeeksi laajan (käyttökelpoisen!) tutkinnon suorittamiseen.]

S.1977, nainen, 1996, Tampereen yliopisto, humanisti.

[Ei mielekästä asettaa eri aloja samaan raamiin esim. tuen myöntämisen puitteissa; pitäisi antaa lyhyt esim. 4 v. tukea ja sitten perustella lisätuen tarve. Ja tukikuukausia ei välttämättä rajattaisi 55 kuukauteen, toiset opinnot ottaa enemmän kuin toiset.]

S.1974, sp puuttuu, 1993, TKK

Kolmanneksi suurimman vastaajaryhmän muodostivat opiskelijat, joiden mielestä tavoiteajat ovat liian lyhyitä tai täysin tarpeettomia (16 prosenttia vastauksista). Tämän ryhmän mukaan jokaisen tulisi itse määritellä tavoiteaikansa. Vastaajien sukupuoli- ja aloitusvuosittaiset jakaumat vastasivat koko aineiston jakaumaa.

[Kannatan akateemista vapautta! Jokainen suorittakoon tutkintonsa siinä ajassa kuin haluaa.]

S. 1974, nainen, 1993, LTTK.

[Tavoiteaika selvästi riittämätön.]

S. 1977, mies, 1996,Turun yliopisto, yhteiskuntatieteellinen.

[Joillekin broilerihautomo sopii, minulle ei. Pelkkä luennoilla istuminen aivot pois päältä ei ketään kehitä.]

S.1972, mies, 1996, Joensuun yliopisto, kasvatustieteellinen.

Neljänteen vastausluokkaan sijoitettiin vastaukset, joissa mainittiin erillisiä ongelmakohtia opetusjärjestelyissä. Niiden osuus on prosentuaalisesti vähäinen (kolme prosenttia vastauksista), mutta ne on nostettu erilleen muusta aineistosta. Vastauksissa toistuivat samoja opetuksen järjestelyihin liittyviä asioita: tenttipäivien vähyys, lukukausien tehoton hyödyntäminen ja kesäopintomahdollisuuksien vähäisyys hidastavat opintojen etenemistä.

[Olisi tiukentamisenkin varaa. Edellyttäisi päällekkäisyyksien vähentämistä ja tehokkaampia kesäopintomahdollisuuksia.]

S.1974, mies, 1993, TKK.

[6 v. sopiva aika. Lukukausia pitäisi käyttää tehokkaammin niin, että lukukausi kestäisi syyskuun alusta toukokuun loppuun.]

S. 1975, nainen,1993 Åbo Akademi, psykologia.

Toisen pienen luokan (kolme prosenttia vastauksista) muodostivat vastaukset, joissa ei tiedetty mikä tutkinnon suorittamisen tavoiteaika on tai joissa käsiteltiin jotakin aivan muuta asiaa. Usein vastauksena oli pelkkä kysymysmerkki. Mukaan otettiin myös ne, jotka eivät olleet osanneet vastata kysymykseen. Tyhjäksi kohdan jätti yhteensä 190 vastaajaa, mikä on 14 prosenttia kaikista vastaajista. He olivat useammin miehiä ja vuonna 1996 opintonsa aloittaneita.

Takaisin alkuun

3.2 Arvio tutkinnon suorittamisajasta

Opiskelijoista 90 prosenttia aikoi suorittaa ensisijaisesti ylemmän korkeakoulututkinnon. Ainoastaan alemman korkeakoulututkinnon suorittamista suunnitteli vain neljä prosenttia vastaajista. Loput kuusi prosenttia ei tiennyt, tulevatko he valmistumaan nykyiseltä koulutusalaltaan.

Vastaajia pyydettiin arvioimaan, kuinka monta vuotta heillä kuluu tutkinnon suorittamiseen. Postikyselyyn vastanneet arvioivat suorittavansa tutkinnon keskimäärin 5,5 vuodessa. Kyselyssä tiedusteltiin erikseen sekä ns. brutto-opiskeluaikoja (eli miten monta vuotta opiskelee kokonaisuudessaan) että netto-opiskeluaikoja (miten monta vuotta opiskelee päätoimisesti). Kysymys oli muotoilu lomakkeessa seuraavasti:

Miten kauan arvioit sinulla menevän tutkinnon suorittamiseen? Yhteensä _____ vuotta, josta päätoimista opiskelua _____ vuotta.

TAULUKKO 12.Keskimääräiset arvioidut ylemmän korkeakoulututkinnon suoritusajat, mediaaneja. (N=1235 )

 

Arvioitu tutkinnon suoritusaika

Koulutusala

Brutto

Netto

Humanistinen

6,0

5,5

Teknillistiet.

5,5

5,0

Kauppa- ja oikeustieteet

5,0

4,5

Luonnontieteet

5,5

5,0

Yhteiskuntatieteet

5,5

5,0

Kasvatustieteellinen

5,0

4,5

Lääketieteet

6,0

6,0

Taidealat

5,5

5,0

Muut alat

5,5

5,0

Yhteensä

5,5

5,0

Edellisessä taulukosta näkyy arvioitujen brutto- ja netto-opiskeluaikojen keskimääräiset erot koko aineistosta. Pääsääntöisesti ero on noin puoli vuotta, mutta pidempään opiskelleilla ero oli keskimäärin yhden vuoden pituinen.

Kun arvioituja suoritusaikoja vertaillaan eri vuosina opintonsa aloittaneilla, huomataan enemmän alakohtaisia eroja kuin koko aineiston tasolla. Luonnontieteissä ja yhteiskunta-, kauppa- ja oikeustieteessä aikaisemmin opintonsa aloittaneet arvioivat valmistumisaikansa säännönmukaisesti puolta vuotta tai vuotta pidemmiksi. Myös taidealoilla näkyy sama ilmiö. Ilmeisesti näillä aloilla opintojen alku sujuu nopeammin ja arvio opintojen kulusta ja kestosta saattaa muuttua opintojen edetessä aiempaa realistisemmaksi.

TAULUKKO 13. Keskimääräiset arvioidut ylemmän korkeakoulututkinnon mediaanisuoritusajat, vuosia. (N=1235)

Koulutusala

1993 aloittaneet

1996 aloittaneet

Teknillistieteellinen

5,5

5,5

Humanistinen

6,0

6,0

Kauppa- ja oikeustieteet

5,5

5,0

Luonnontieteet

6,0

5,0

Yhteiskuntatieteet

6,0

5,0

Kasvatustieteellinen

5,0

5,0

Lääketieteet

6,0

6,0

Taidealat

6,0

5,5

Muut alat

6,0

5,5

Yhteensä

6,0

5,0

Vuonna 1993 aloittaneiden erilaiset käsitykset netto-opiskeluajoista kertovat siitä, miten opiskelijat hakeutuvat töihin opintojen loppuvaiheessa enemmän kuin he arvioivat opintonsa alussa. Tämä näkyi myös arvioissa tutkintojen suorittamisajoissa,. jotka olivat suurempia pidempään opiskelleilla. Netto-opiskeluaikoja on luonnollisesti mahdotonta arvioida etukäteen. Perustutkintojen suoritusaikoja selvitettiin 1990-luvun alussa vastavalmistuneilta ja ero brutto- ja netto-opiskeluaikojen välillä vaihteli alasta riippuen puolesta vuodesta puoleentoista vuoteen Netto-opiskeluajasta on vähennetty esim. asevelvollisuudessa tai ulkomailla oloaika, työssäkäynti tai muu opinnoista poissaolo. (Silvonen 1993, 6).

Tutkinnon suoritusaikoja voidaan tarkastella myös kolmiportaisena luokituksena, jolloin suhteellisesti lyhyet ja pitkät valmistumisajat saadaan erottumaan toisistaan. Vain muutamien alojen opiskelijat arvioivat valmistuvansa alle viidessä vuodessa. Yleistä tämä nopea valmistuminen oli kauppa-, oikeus- ja kasvatustieteessä. Tässä aineistossa kasvatustieteilijöiden luokkaan kuuluvat sekä luokanopettajiksi opiskelevat että muut kasvatustieteitä pääaineenaan lukevat. Luokanopettajien koulutusohjelma on kurssimainen ja pääsääntöinen valmistumisaika heillä on noin viisi vuotta.

Yli kuusi vuotta opintoihin arveli käyttävänsä 20 prosenttia opiskelijoista. Tavallisinta tämä on humanistisella ja teknillistieteellisellä sekä taidealoilla. Humanistisen koulutusalan suurta osuutta selittää osittain opiskelijoiden vanhempi ikärakenne. Valtaosa teknillistieteellisellä alalla opiskelevista on miehiä, joilla armeija tai siviilipalvelus pidentää valmistumisaikoja.

TAULUKKO 14. Keskimääräiset arvioidut ylemmän korkeakoulututkinnon suoritusajat koulutusaloittain, %. (N=1235)

Koulutusala

Alle 5 v.

5-6 v.

yli 6 v.

yhteensä

Teknillistieteellinen

8

67

25

100

Humanistinen

4

66

30

100

Kauppa- ja oikeustieteet

22

69

9

100

Luonnontieteet

9

72

19

100

Yhteiskuntatieteet

15

67

17

100

Kasvatustieteellinen

26

60

14

100

Lääketieteet

2

79

19

100

Taidealat

17

59

24

100

Muut alat

13

69

18

100

Yhteensä

13

67

20

100

X2 -testisuure p=0.000

Verrattuna KOTA -tietokannan mediaaneihin ovat nämäkin opiskelijat optimistisia valmistumisestaan. Opetusministeriön keräämien tietojen mukaan valmistumisajat ovat olleet keskimäärin noin seitsemän vuoden pituiset. Opintovaatimuksien mukaiset suositusajat ovat noin 5-5,5 vuotta useimmilla aloilla. Suositus- tai valmistumisajoissa ei ole tapahtunut suuria muutoksia esimerkiksi viimeisten viidentoista vuoden aikana. Samalla vähäiset koulutusalojen väliset erot ovat pyrkineet tasoittumaan. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 1990 opintonsa aloittaneista oli jouluna 1995 eli kuuden ja puolen opintovuoden jälkeen valmistunut vasta 23%. (Tk 1996:12, 37.) KOTA:n ja Tilastokeskuksen valmistuneet ovat opiskelleet vanhan opintotukijärjestelmän puitteissa, jolloin tukea sai enintään seitsemäksi opintovuodeksi. Opintotuen myöntämisajan lyhentämisen vaikutusta on vaikea arvioida. Lukuisista selvityksistä tiedetään, että opintoraha ja asumislisä eivät kata elinkustannuksia. Puuttuvan rahoituksen saamiseksi useampi opiskelija valitsee havaintojen mukaan työssäkäynnin kuin opintolainan nostamisen. Opintotuella ei näytä olevan suurta ohjaavaa vaikutusta opiskelijan tekemiin valintoihin. Jatkossa käsitellään lähinnä brutto-opiskeluaikoja, koska yleisimmät tilastot (mm. KOTA –tietokanta) käsittelevät vain kokonaisopiskeluaikoja.

Seuraavan taulukon koulutusalat edustavat yli 80 prosenttia kaikista yliopisto-opiskelijoista. Suurista koulutusaloista puuttuu ainoastaan kasvatustiede, josta on saatavissa tietoja vasta vuodesta 1985 lähtien. Kasvatustieteen kandidaatin / maisterin mediaanisuoritusajat ovat Kota-tietokannan mukaan vaihdelleen 4,9-5,0 vuoden välillä, joten siinä ei ole tapahtunut suuria muutoksia.

TAULUKKO 15. Ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden mediaanivalmistumisaikoja eräiltä koulutusaloilta 1981 ja 1995. (KOTA 1992, 20. KOTA 1996, 33-35).

Koulutusala

1981

1996

Humanistinen

8,0

7,5

Yhteiskuntatieteellinen

7,5

6,5

Oikeustieteellinen

5,7

6,0

Kauppatieteellinen

4,5

5,5

Luonnontieteellinen

7,5

7,0

Teknillistieteellinen

6,6

7,0

Lääketieteellinen

6,2

7,0

Opintonsa ilman mitään tutkintoa keskeyttää noin 15 prosenttia opiskelijoista. Yhtä usea jää ns roikkumaan opiskelijarekistereihin. Nämä vuonna 1985 aloittaneiden opintojen seurantaa koskevat tiedot saavat vahvistusta korkeakoulujen opiskelijarekistereihin perustuvista selvityksistä. Arvioiden mukaan jopa neljäsosa opiskelijoista ei käytännössä suorita opintoja. Yli kymmenen vuotta kirjoilla olleiden opintoja voi hyvällä syyllä pitää keskeytyneinä tai äärimmäisen tehottomina. Lisäksi noin 10 prosenttia opiskelijoista vaihtaa koulutusalaa tai korkeakoulua, joten alkuperäisellä alalla ja korkeakoulussa oli näistä 1985 opintonsa aloittaneista suorittanut tutkinnon vain noin 61 prosenttia. (Tk 1996:12, 35. Välimaa 1993. Lempinen 1997b. Koivisto 1984, 14.)

Suositusaikojen asettaminen on lähtenyt hallinnon tarpeista. Käytännön opiskelurytmin ja opiskelijan arjen kanssa niiden määrittämisellä on ollut vain vähän yhteyttä. Silti on mielenkiintoista, että opiskelijat pitävät näitä tavoiteaikoja pääosin myönteisinä ja tarpeellisina. Tavoite, vaikka sen saavuttamisesta vähän lipsuttaisiinkin, koetaan ilmeisen tärkeäksi. Tämä antaa hyvän pohjan toimenpiteille koulutuksen ja opiskelun tehostamiseksi, vaikka opiskeluputkea yleisesti vieroksutaankin. Tehostamistoimenpiteiden tulisi tukea opiskelijan itsenäistä kehitystä ja hänen omaa vastuuta opinnoistaan.

Takaisin alkuun

3.3 Opintoviikkokertymät ja eteneminen opinnoissa

Kyselylomakkeessa pyydettiin ilmoittamaan myös suoritettujen opintoviikkojen määrä vastaushetkellä. Niillä aloilla, joissa vastaajat olivat jo valinneet pääaineensa, pyydettiin myös vastaamaan opintoviikkojen määrä omassa pääaineessa tai koulutusohjelmassa. Seuraavassa taulukossa esitellään koko aineistosta lasketut keskimääräiset opintoviikkokertymät.

TAULUKKO 16.Opintoviikkokertymät koulutusaloittain aloitusvuoden mukaan. (N=1286)
 

1993 aloittaneet

1996 aloittaneet

Teknillistieteellinen

118

59

Humanistinen

119

51

Kauppa- ja oikeustieteet

136

72

Luonnontieteellinen

134

55

Yhteiskuntatieteellinen

136

79

Kasvatustieteellinen

144

78

Lääketieteellinen

166

65

Taidealat

142

90

Muut alat

126

68

Yhteensä

131

67

Vuonna 1993 opintonsa aloittaneilla tulisi olla noin 120 opintoviikkoa, jos he aikovat valmistua suunnittelemassaan aikataulussa. Viidennen vuoden opiskelijoista lähes joka toinen oli suorittanut yli 140 opintoviikkoa ja 70 prosentilla oli opintoviikkoja yli 120, mikä ilmenee taulukosta 17. Viidennen vuoden opiskelijat näyttivätkin edenneen varsin hyvin opinnoissaan. Toisaalta pääaineita koskevat opintoviikot eivät ole vertailukelpoisia koko aineistossa puuttuvien tietojen runsauden vuoksi eikä opintoviikkokertymistä voida suoraan päätellä, miten pitkällä opinnot ovat suoritettavassa tutkinnossa. Opintoviikkokertymien tarkastelua voi kritisoida mekanistisesta näkökulmasta. Siinä ei huomioida opiskelijoiden oppimista ja kehittymistä, mikä on oleellista tulevan työllistymisen kannalta.

TAULUKKO 17. Vuonna 1993 aloittaneiden opintoviikkokertymät. (N=615)

Opintoviikkoja

Osuus, %

Kumulatiivinen osuus

alle 60

3

3

60-79

4

7

80-99

9

16

100-119

14

30

120-139

25

55

140-159

24

79

yli 160

21

100

yhteensä

100

  

Vuonna 1996 aloittaneiden opiskelijoiden opintoviikkokertymät näyttävät aika erilaisilta (taulukko 18). Toisen vuoden jälkeen joka toinen opiskelija oli suorittanut yli 60 opintoviikkoa, mitä voidaan pitää hyvänä opintojen edistymisvauhtina. Toisaalta monella koulutusalalla opintojen alussa suoritukset ovat suhteessa helpompia ja eteneminen hidastuu jatkossa tutkintovaatimusten vaikeutuessa. Joka neljännellä toisen vuoden opiskelijalla oli alle 40 opintoviikkoa, mikä viittaa erittäin hitaaseen opintojen edistymiseen. Näiden opiskelijoiden tavoitteena ei välttämättä ole tutkinnon suorittaminen tai joku merkittävä tekijä (opiskelu muussa opiskelupaikassa tms.) on hidastanut opintoja.

TAULUKKO 18. Vuonna 1996 aloittaneiden opintoviikkokertymät. (N=693)

Opintoviikkoja

Osuus, %

Kumulatiivinen osuus

alle 20

8

8

20-39

18

26

40-59

24

50

60-79

26

76

80-99

9

85

100-119

4

89

yli 120

11

100

yhteensä

100

  

Koulutusaloittain lasketut opintoviikkokertymät ilmenevät liitetaulukoissa 1 ja 2.

Joka toinen vastaaja oli tyytyväinen omaan opiskeluvauhtiinsa: 55 prosenttia katsoi opiskelleensa tehokkaasti. Koulutusalojen vertailuissa ilmeni, että erityisesti teknillisen, kauppa- ja oikeustieteellisen alan opiskelijat eivät olleet mielestään opiskelleet tehokkaasti. Tämä oli yllättävää verrattuna opintoviikkokertymiin, jossa kauppa- ja oikeustieteen opiskelijat olivat edenneet muihin verrattuna hyvin. Tyytymättömyyttä omaan tehokkuuteen tulisikin peilata suhteessa orientaatioon: ammatti- tai työelämäsuuntautuneet opiskelijat arvioivat omaa tehokkuuttaan eri mittareilla kuin opintojen sisältöä korostavat opiskelijat.

TAULUKKO 19. Väite "olen mielestäni opiskellut tehokkaasti" koulutusaloittain, %. (N=1360)

Koulutusala

Samaa mieltä

Ei osaa sanoa

Eri mieltä

Yhteensä

Teknillistieteellinen

43

14

43

100

Humanistinen

52

12

36

100

Kauppa- ja oikeustieteet

52

8

40

100

Luonnontieteet

57

11

32

100

Yhteiskuntatieteet

54

14

32

100

Kasvatustieteellinen

67

7

26

100

Lääketieteet

76

7

17

100

Taidealat

69

11

20

100

Muut alat

53

9

38

100

Yhteensä

55

11

34

100

X2 -testisuure p=0.000

Takaisin alkuun

4. Opiskelemaan pyrkiminen ja pääaineen vaihto

4.1 Opintoja edeltävä vuosi

Kolme neljästä vastaajasta oli päässyt nykyiseen opiskelupaikkaansa ensi yrittämällä. Joka viides oli joutunut pyrkimään kaksi kertaa ja noin viisi prosenttia useamman kerran. Valtaosa vastaajista (88%) oli päässyt opiskelemaan ensisijaisesti haluamaansa opiskelupaikkaan. Vuonna 1993 ja 1996 opiskelemaan aloittaneiden välillä ei ollut tilastollisesti merkitsevää eroa hakukertojen määrissä.

Suhteellisesti eniten hakukertoja oli eläinlääke- ja oikeustiedettä sekä teatteri- tanssi- ja kuvataidealaa opiskelevilla (hakukertojen keskiarvo 1,80 – 2,0). Näin arvioiden suhteellisesti "helpointa" oli päästä opiskelemaan teknillistieteelliselle, teologiselle ja maatalous-metsätieteelliselle alalle sekä farmasian koulutusohjelmaan. Hakukertojen määrällä ei ollut merkittävää yhteyttä kiinnittymiseen yliopistolle tai opintotyytyväisyyteen.

Suurin osa vastaajista (60 %) oli siirtynyt nykyiseen opiskelupaikkaansa suoraan toisesta oppilaitoksesta. Yleisin väylä on suoraan lukiosta, jota kautta opiskelemaan oli tullut kolmannes vastaajista. Joka kymmenes oli opiskellut aiemmin yliopistossa.

Miehillä opintoja edeltävä vuosi kului armeijassa tai siviilipalveluksessa. Miehistä 40 prosenttia oli suorittanut asevelvollisuuden ennen opintojen aloittamista. Myös yliopistoa edeltävissä opinnoissa löytyy eroja naisiin verrattuna. Naisista 15 prosenttia on opiskellut edeltävän vuoden avoimessa yliopistossa tai kansanopistossa, kun taas miehistä vain 4 prosenttia oli tullut yliopistoon vastaavaa reittiä. Tätäkin eroa selittää asevelvollisuuden suorittaminen.

Tilastokeskuksen mukaan syksyllä 1994 opintonsa aloittaneista vain neljännes oli saman kevään ylioppilaita. Välivuosien pitäminen lukion ja korkeakouluopintojen välillä voi johtua omasta halusta tai siitä, että opiskelupaikan saaminen ei onnistu ensimmäisellä hakukerralla. Kaikista syksyn 1994 uusista opiskelijoista oli 14 prosenttia ollut työttömänä ennen opintojen alkua yli puolen vuoden ajan. Välivuodet ja muusta syystä tapahtuva opintojen aloittaminen iäkkäänä näkyi tilastoissa selvästi. Yli 30-vuotiaita opiskelijoita oli 12.000 enemmän kuin yli kahdeksatta vuotta opiskelijoita. Joukko muodostaa kymmenesosan kaikista opiskelijoista. (Kärkkäinen 1997, 5. Tilastokeskus 1994).

Opiskelusta ennen yliopisto-opintoja oli jonkin verran hyötyä tutkinnon suorittamisen kannalta. Erityisesti tämä tietysti koski naisia, jotka opiskelevat miehiä useammin muussa oppilaitoksessa ennen yliopistoon tuloa. Yli neljäsosa vastanneista naisista (N=223) oli saanut edeltäviä opintoja sisällytettyä tutkintoonsa. Miehillä vastaava osuus oli 18 prosenttia. Tutkintoon sisälletyt opintoviikkomäärät olivat suhteellisen pieniä (tavallisimmin muutamia opintoviikkoja). Muualla suoritettujen yliopisto-opintojen sisällyttämistä käsitellään kappaleessa 4.2.

Takaisin alkuun

4.2 Pääaineen vaihto

Noin kahdellasadalla kyselyyn vastanneesta (15%) oli kaksi opiskelupaikkaa. Kolmasosalla heistä oli ainoastaan sivuaineopinto-oikeus ja lopuilla tutkinnonsuorittamisoikeus. Vain 25 vastaajalla oli kolme tai useampi opiskelupaikka. Joka toinen useamman opiskelupaikan haltijoista oli vaihtanut koulutusohjelmaansa tai pääainettaan. Toinen opiskelupaikka olikin pääsääntöisesti tämänhetkistä opiskelupaikkaa aiemmin hankittu. Kaksi kolmesta oli saanut sisällytettyä aikaisempia yliopisto-opintoja nykyiseen tutkintoonsa. Sisällytetyt opintoviikkomäärät olivat tosin varsin pieniä: pääosin alle 20 opintoviikkoa. Aikaisempien opintojen sisällyttäminen ei kuitenkaan ollut nopeuttanut koulutusohjelmaa vaihtaneiden opiskelutahtia, vaan he uskoivat valmistuvansa aivan samassa ajassa kuin muutkin opiskelijat. Aiempien opintojen hyväksi lukemisesta huolimatta opiskelija olisi voinut edetä opinnoissaan nopeammin, mikäli olisi alusta alkaen aloittanut oikeaksi kokemallaan koulutusalalla.

Tilastokeskuksen mukaan noin 10 prosenttia opiskelijoista vaihtaa koulutusalaa tai korkeakoulua. Vaihtaminen tapahtuu yleensä opintojen alkupuolella. Yleisintä alan vaihtaminen on ollut luonnontieteiden alalla, jonka opinnot vuonna 1985 aloittaneista noin 30 prosenttia on vaihtanut alaa. Hammaslääketieteen opiskelijoista on alaa vaihtanut viidennes. (Tk 1996:12, 35, 37) Tärkeä syitä alan vaihtoon on uuden alan kokeminen mielenkiintoisemmaksi ja paremmin itselleen sopivaksi kuin alkuperäinen ala. Tämä liittyy opiskelijavalintoihin, sillä opiskelija ei ole välttämättä päässyt eniten tavoittelemalleen alalle. Parempien työllisyysnäkymien tai ansiotason perässä vaihtaminen on vähäisempää kuin oman alan etsiminen. (Lempinen 1997a, 54)

Takaisin alkuun

5 Opinnot

5.1 Opintojen järjestelyt ja voimavarat

Opiskelijoilta kysyttiin laajalla kysymyspatterilla opintojen järjestelyiden toimivuudesta ja niihin käytetyistä resursseista. Monessa yliopistossa opintojen järjestelyihin oltiin varsin tyytyväisiä, mutta muutamat osa-alueet nousivat esille ongelmallisina.

Suurin osa opiskelijoista (74 %) piti järjestettävien kurssien määrää riittävänä opintojen sujuvan etenemisen kannalta. Tyytyväisimpiä tähän opintojen järjestelyn puoleen olivat lääketieteen ja teknillistieteellisen alan opiskelijat. Suhteellisesti tyytymättömimpiä olivat humanistisen ja kasvatustieteellisen opiskelijat. Kaikissa kauppa- ja teknillisissä korkeakouluissa oltiin suhteellisesti tyytyväisiä kurssien määrään. Tyytymättömimpiä löytyi eniten Helsingin yliopiston, Åbo Akademin ja Taideteollisen korkeakoulun opiskelijoista.

Kurssien päällekkäisyys oli erityisongelma, jossa opiskelijoiden mielipiteet jakautuivat hyvin voimakkaasti koulutusalan mukaan. Vastaajista 46 prosenttia oli sitä mieltä, ettei kurssien päällekkäisyys ole haitannut opiskelua ja yhtä suuri osuus katsoi päällekkäisten kurssien olleen haitta etenemiselle. Ongelmallisinta opetuksen koordinaatio oli yhteiskuntatieteellisellä, humanistisella ja teknillistieteellisellä alalla, jossa päällekkäisyyden aiheuttamista ongelmista oltiin hyvin yksimielisiä. Näillä aloilla opiskelu perustuu pitkälti itsenäiseen opiskelun suunnitteluun ja eikä luentojen päällekkäisyyttä ole välttämättä huomioitu yksittäisten laitosten opetuksen suunnittelussa.

Tenttipäivien määrään oli tyytyväisiä suurin osa (65 %) vastaajista, mutta myös tässä kysymyksessä tuli esille suurta hajontaa koulutusalan mukaan. Tyytyväisimpiä olivat lääketieteen ja taidealojen opiskelijat, tosin taidealalla tenttiminen on hyvin vähäistä. Tyytymättömimpiä olivat erityisesti oikeustieteen opiskelijat. Heidän tutkintonsa koostuu pääasiassa laajoista tenttikokonaisuuksista ja on ymmärrettävää, että tenttitilaisuuksien määrä on kriittinen opintojen järjestelyjen osa-alue juuri oikeustieteellisen opiskelijoille. Yliopistojen välisissä vertailuissa Helsingin, Lapin ja Turun yliopistojen opiskelijoiden tyytymättömyydessä heijastuivat oikeustieteen opiskelijoiden näkemykset. Myös Teknillisessä korkeakoulussa ja Tampereen yliopistossa oltiin suhteellisen kriittisiä tenttipäivien määrää kohtaan. Kuopion yliopisto erottui muista yliopistoista suhteellisen suurella tyytyväisten osuudella (82%).

Lukuvuoden todellinen pituus määräytyy opetuksen ja tenttipäivien ajoittamisen mukaan. Periaatteessa lukukausi alkaa syyskuun alussa ja jatkuu toukokuun loppuun, mutta monella alalla lukukausi kestää syys-lokakuusta huhtikuun loppuun. Lisäksi opintovuoden katkaisee kuukauden pituinen joululoma. Tätä todellisen lukuvuoden lyhyyttä piti ongelmallisena noin neljännes vastaajista. Lukuvuoden lyhyyden kokeminen haitaksi riippui kuitenkin hyvin paljon koulutusalasta: erityisesti yhteiskuntatieteilijät ja humanistit pitivät lukuvuoden kestoa ongelmallisena – lääketieteen ja teknillistieteellisen alan opiskelijat olivat täysin vastakkaista mieltä asiasta. Heidän kesänsä kuluu usein opintoihin liittyvissä töissä tai harjoittelussa.

Mielenkiintoista on, että lukuvuoden lyhyys koettiin ongelmaksi aloilla, joissa opiskelijat ehkä eniten voivat itse vaikuttaa omaan opiskelurytmiinsä. On huomattava, että lukukausien typistyminen ei johdu pelkästään opiskelijoista vaan myös opetuksen järjestämisestä. Kurssien aloittamisesta ja päättämisestä päättävät yleensä opettajat. Joulu- ja pääsiäislomien osalta opetusta sitovat yliopistojen määräykset, muuten lukuvuosi alkaa elokuun ensimmäisenä päivänä ja päättyy heinäkuun lopussa. Koska opetus on vain yksi yliopiston ja sen henkilökunnan tehtävistä, vaikuttaa lukuvuosien typistymiseen opettajien mahdollisuus keskittyä tutkimustoimintaan tai muihin tehtäviin opetuksen tauotessa. Kieltenopiskelun aikatauluihin voi vaikuttaa myös lukuisten ulkomaalaisten opettajien poissaolo yliopistolta ja Suomesta.

Kesäopintojen järjestäminen katsottiin näistä pedagogisen panostuksen osa-alueista ongelmallisimmaksi. Lähes puolet opiskelijoista oli eri mieltä väitteen "opintojen tehokas suorittaminen on myös kesäisin mahdollista" kanssa. Vastaajista 23 prosenttia ei osannut arvioida kesäopetuksen määrää ja laatua ja vain kolmannes opiskelijoista oli tyytyväisiä opetuksen järjestelyihin kesäisin. Tyytyväisimpiä kesäopetuksen määrään ja järjestelyihin olivat taidealojen ja kasvatustieteen opiskelijat. Pienten alojen (farmasian, lääketieteen ja liikuntatieteiden) opiskelijat olivat kriittisimpiä kesäopintojen järjestelyjä kohtaan, mutta myös suurilla koulutusaloilla (teknillistieteellinen, humanistinen ja luonnontieteellinen) pidettiin opintojen tehokasta suorittamista kesäisin vaikeana. Tyytyväisimpiä olivat taidealan lisäksi Tampereen teknillisen korkeakoulun sekä Lapin, Turun ja Kuopion yliopistojen opiskelijat. Eniten kesäopintojen järjestelyitä arvostelivat Lappeenrannan teknillisen korkeakoulun ,Vaasan ja Jyväskylän yliopiston opiskelijat.

Useimmilla aloilla opiskelija on itse vastuussa lukujärjestyksestä ja opintojen etenemisestä. Resurssien käytön ja järjestelyjen lisäksi olisi arvioitava myös opiskelijoiden halua ja kykyä käyttää hyväksi eri opetusmuotoja. Tähän voivat vaikuttaa opiskelijan kiinnostuksen lisäksi myös koulutusalan tai laitoksen opiskelu- ja opetuskulttuuri, johon opiskelija sosiaalistuu heti opintojen alussa. Opiskelijoiden etenemistä kannustavia tai hidastavia tekijöitä voi löytyä ainelaitosten arjesta ja toimintakulttuureista. Kireän aikataulun ja käytetyn tutkimusmetodin (postikysely ja tilastollinen analyysi) vuoksi ei tässä yhteydessä päästy näin syvälliseen tarkasteluun.

Lomakkeessa kysyttiin myös opiskelijoiden käsitystä laitoksella käytetyistä opetusmenetelmistä. Ainoastaan 22 prosenttia vastaajista katsoi, että laitoksella käytetyt opetusmenetelmät ovat moderneja ja innovatiivisia. Vastaajista 65 prosenttia piti opetusmenetelmiä hyvin perinteisinä ja 13 prosenttia ei osannut arvioida käytettyjä menetelmiä. Näissä opetuksen arvioinneissa mielipiteet jakautuivat varsin paljon eri koulutusalojen ja yliopistojen kesken. Erot selittyvät pitkälti koulutusaloilla käytettyjen opetusmuotojen perusteella. Luento- ja tenttiopetukseen painottuneiden oikeustieteellisen, yhteiskuntatieteiden ja teknillistieteellisen alan opiskelijat pitivät laitoksella käytettyjä opetusmenetelmiä hyvin perinteisinä.

Lääketieteellinen koulutusala jakautui mielenkiintoisesti kahteen ryhmään: eläin- ja hammaslääketiedettä opiskelevat pitivät laitoksen opetusmenetelmiä hyvin perinteisinä, mutta lääketieteen opetuksen uudistukset näkyivät myös opiskelijoiden mielipiteissä. Vastaajien määrät olivat kuitenkin niin pieniä, ettei niistä voi tehdä kuin alustavia tulkintoja uudistusten vaikutuksesta. Kuvataideakatemian, Taideteollisen korkeakoulun ja Teatterikorkeakoulun opiskelijat pitivät opetusmenetelmiä hyvin epätraditionaalisina. Perinteisistä yliopistoaloista kasvatustieteen opiskelijat pitivät laitoksensa opettajien opetustapaa innovatiivisimpana.

Opiskelijabarometrin mukaan kolmannes opiskelijoista oli eri mieltä väitteestä "pystyn riittävästi vaikuttamaan opintojeni sisältöön" ja alle puolet opiskelijoista uskoi saavansa tasokasta opetusta. Yhtä harva uskoi oman ainelaitoksensa poikkeavan edukseen korkeakoulun muista laitoksista. Tyytyväisimpiä olivat lääketieteen ja kauppatieteen opiskelijat. (Lempinen 1997a, 56-57.) Helsingin yliopistossa havaittiin 1989, että suurin osa opetuksen epäkohdista liittyi opetuksen järjestelyihin jakautuen yhtäältä lisää opiskelun vapautta ja toisaalta lisää käytännöllisyyttä esitettyihin toiveisiin. (Häyrynen et al 1992, 75)

Kirjastojen kurssikirjojen määrä oli toinen keskeinen ongelma-alue aineellisten resurssien kohdistamisessa. Peräti 65 prosenttia vastaajista piti kirjastojen kurssikirjamäärää riittämättömänä ja vain 27 prosenttia oli tyytyväinen kirjastojen kurssikirjojen tarjontaan. Erityisesti oikeus-, yhteiskunta-, lääke- ja kauppatieteen opiskelijat olivat tyytymättömiä kurssikirjatilanteeseen. Myös tämän kysymyksen suhteen löytyi tilastollisesti merkitseviä eroja yliopistojen välillä. Vaasan, Lapin, Kuopion ja Turun yliopistojen sekä Helsingin kauppakorkeakoulun ja Svenska handelshögskolanin opiskelijat suhteutuivat hyvinkin kriittisesti kurssikirjojen määrään. Myös Lappeenrannan teknillisessä korkeakoulussa näytti kurssikirjojen vähäinen määrä huolestuttaneen opiskelijoita.

Sen sijaan kirjastojen lukusalipaikkojen määrään oltiin tyytyväisiä: alle kymmenesosa opiskelijoista ilmoitti, että lukusalipaikkoja on niin vähän, että niitä joutuu jonottamaan.

Pakollisten kieliopintojen suorittamisen koki ongelmalliseksi vähäisen kurssitarjonnan vuoksi runsas kolmasosa vastaajista. Erityinen ongelma tuntui olevan yhteiskuntatieteellisellä, oikeustieteellisellä, maatalous-metsätieteellisellä ja humanistisella koulutusalalla. Vaikeudet suorittaa pakollisia kieliopintoja askarruttivat opiskelijoita Helsingin, Tampereen ja Vaasan yliopistoissa, Helsingin kauppakorkeakoulussa, TKK:lla ja Taideteollisessa korkeakoulussa. Esimerkiksi Helsingin yliopistossa vain kolmasosa opiskelijoista oli sitä mieltä, että pakollisille kieliopintojen kursseille on helppo päästä. Kuopion ja Oulun yliopistojen sekä Turun kauppakorkeakoulun ja Svenska Handelshögskolanin opiskelijat olivat sen sijaan tyytyväisiä kielikurssien tarjontaan.

Opetukseen kohdistettujen voimavarojen vähyys näkyi opiskelijoiden mielestä erityisesti kahdella osa-alueella: 1. tenttikirjoja ei ole riittävästi kirjastoissa ja 2. kesäopintojen suorittaminen on ongelmallista.

Sen sijaan opiskelijat olivat pääsääntöisesti tyytyväisiä kurssien ja tenttipäivien määrään, vaikka tenttipainotteisilla aloilla valitettiin tenttitilaisuuksien riittämättömyyttä.

Takaisin alkuun

5.2 Tutkinnon rakenne

Koulutusalojen välisiä eroja valmistumisaikojen suhteen voidaan osittain selittää tutkintovaatimusten rakenteella. Humanistista alaa opiskelevat erottuivat muista koulutusaloista, sillä he pitivät tutkintovaatimuksia selvästi liian laajoina opinnoista saatuihin opintoviikkoihin verrattuna. Erityisen ongelmallisina laajoja tutkintovaatimuksia pidetään vieraiden kielten ja filologioiden koulutusohjelmissa, vaikka sitä tämän aineiston puitteissa pysty osoittamaan. Yhteiskuntatieteilijät ja luonnontieteilijät edustivat taas aivan vastakkaista mielipidettä.

TAULUKKO 20. Arvio tutkintovaatimusten raskaudesta koulutusaloittain, %. (N=1357)

Koulutusala

Liian laajat

Ei osaa sanoa

Eivät liian laajat

Yhteensä

Teknillistieteellinen

37

24

39

100

Humanistinen

56

16

28

100

Kauppa- ja oikeustieteet

27

22

51

100

Luonnontieteet

25

17

58

100

Yhteiskuntatieteet

18

19

63

100

Kasvatustieteellinen

43

13

43

100

Lääketieteet

22

24

53

100

Taidealat

25

21

54

100

Muut alat

37

15

48

100

Yhteensä

35

19

46

100

X2 -testisuure p=0.000

Takaisin alkuun

5.3 Opiskeluilmapiiri

Opintojen ilmapiiriä selvitettiin monen eri kysymyksen avulla. Yleinen ilmapiirin laatua selvittänyt väite oli "ilmapiiri laitoksellani on hyvä". Samaa mieltä väitteen kanssa oli 61 prosenttia vastaajista. Positiivisimmat arviot laitoksen ilmapiiristä antoivat pienten koulutusalojen eli musiikin, farmasian, teologian ja lääketieteen opiskelijat. Suurista aloista luonnontieteilijät ja teknillisellä alalla opiskelevat olivat suhteellisen tyytyväisiä ilmapiiriin. Eniten laitoksen ilmapiiriä kritisoivat terveydenhuollon, taideteollisen, oikeus-, kasvatus-, yhteiskunta- ja maatalous-metsätieteen opiskelijat.

Opettajien ja opiskelijoiden väliset suhteet muodostuivat tärkeäksi muuttujaksi ilmapiirin kannalta. Sitä kuvasivat kysymyspatterin kysymykset "opiskelijat otetaan laitoksellani vakavasti" ja "opettajien ja opiskelijoiden suhteet hyvät". Opiskelijat olivat hieman enemmän yhtä mieltä jälkimmäisen väitteen kanssa: vastaajista 71 prosenttia katsoi, että opettajien ja opiskelijoiden suhteissa ei ollut ongelmia ja 67 prosenttia vastaajista arvioi, että opiskelijoiden mielipiteet huomioidaan laitoksella ja ne otetaan vakavasti. Koulutusaloista lääketieteet, farmasia ja musiikki erottuivat myönteisillä arvioilla suhteista opettajiin. Millään alalla ei suhteita pidetty täysin kielteisinä, mutta psykologian, oikeustieteen, teatterin ja yhteiskuntatieteen opiskelijat näkivät suhteissa myös ongelmallisuutta. Erityisesti tämä koski tunnetta, ettei opiskelijoita otettu vakavasti ts. huomioitu tasavertaisina laitoksella.

Ilmapiirin kolmas osatekijä oli opettajien innostavuus ja paneutuminen opetukseen. Kaksi kolmesta opiskelijasta piti opettajia innostavina ja kannustavina. Opettajien paneutumisesta opetukseen olivat opiskelijat vähemmän yksimielisiä: runsas puolet opiskelijoista oli samaa mieltä väitteen kanssa. Näistä viidestä kysymyksestä muodostettiin summamuuttuja, joka mittaisi laitoksen ilmapiiriä opiskelijan näkökulmasta. Summamuuttuja osoittautui testauksessa luotettavaksi.

Faktorianalyysissä ilmapiiriä mittaavat muuttujat latautuivat samalle faktorille seuraavasti.

Ilmapiiri –summamuuttuja

Lataus

Opiskelijat otetaan laitoksella vakavasti

0.726

Opettajat paneutuneet opetukseen

0.694

Opettajat innostavia ja kannustavia

0.692

Opettajien ja opiskelijoiden väliset suhteet hyvät

0.666

Ilmapiiri laitoksella on hyvä

0.576

a = .85

Koulutusalojen välillä löytyy tilastollisesti merkitseviä eroja siinä, millaiseksi oman laitoksen yleistä ilmapiiriä arvioidaan. Tyytyväisimpiä opiskeluilmapiiriin olivat lääketieteiden, taidealojen ja teologisen opiskelijat. Myös humanistisen, luonnontieteellisen ja teknillistieteellisen koulutusalan opiskelijat pitivät yleistä ilmapiiriä kohtuullisen hyvänä. Eniten ongelmia laitoksen ilmapiiristä löysivät oikeustieteellisen, taideteollisen, terveydenhuollon ja yhteiskuntatieteiden opiskelijat. Taideteollisen korkeakoulun osalta tulokset tukevat taidealan opiskelijoista syksyllä 1997 tehdyssä selvityksessä ilmenneitä ongelmia opiskeluilmapiirissä. (Lempinen 1998, 40)

Opiskelijoiden käsitykset opettajistaan, opetuksesta ja ilmapiiristä ovat muidenkin havaintojen mukaan olleet kriittisiä. Opiskelijabarometrin mukaan alle puolet opiskelijoista katsoi ainelaitoksensa poikkeavan edukseen muista oman korkeakoulun laitoksista tai opetuksen olevan korkeatasoista. Opiskelijoiden enemmistö koki, että ainelaitoksen ilmapiiri ei ole erityisen avoin. Innostavina omia opettajiaan piti vain neljännes vastanneista 1318 opiskelijasta. Suuri enemmistö oli tuolloin esitetystä väitteestä vain osin samaa mieltä. Tältä osin nyt kerätyt tulokset poikkeavat aiemmista. Eroa ei voi selittää otosten erilaisuudella, sillä barometriin vastanneista kaikista vuosikursseista enemmistö eli puolet oli vain osin samaa mieltä esitetystä väitteestä innostavista opettajista. (Lempinen 1997a, 57)

Tärkeä ilmapiirin osa-alue olivat kontaktit laitoksen henkilökuntaan ja tyytyväisyys henkilökohtaiseen opinto-ohjaukseen.

Opiskelijoista vajaa puolet katsoi, että heidän opiskelupaikassaan on opettaja, jonka puoleen voi kääntyä. Näiden välittömien kontaktien puute erityisesti opintojen alussa tuli näkyviin, kun opiskelijoita tarkasteltiin opintojen aloitusvuoden mukaan. Vuonna 1996 opintonsa aloittaneista 40 prosenttia ilmoitti, että he tuntevat opettajan, jonka puoleen voi kääntyä vaivattomasti. Viidettä vuotta opiskelevista yhtyi väitteeseen jo 47 prosenttia.

Välittömien kontaktien vähyys näkyi koulutusaloittain tarkasteltuna oikeustieteellisessä, kauppatieteissä, psykologian koulutusalalla sekä teknillistieteellisellä alalla. Sen sijaan eläinlääketieteellisessä ja kuvataidetta, musiikkia sekä hammaslääketiedettä opiskelevat olivat varsin tyytyväisiä opettajiin saamiensa kontaktien suhteen. Yliopistojen välisessä vertailussa suurissa yliopistoissa (Helsinki, Turku, Tampere), Helsingin ja Turun kauppakorkeakoulussa sekä kaikissa teknillisissä korkeakouluissa opiskelevat näyttivät omaavan vähän välittömiä kontakteja opettajiinsa. Pienemmissä yliopistoissa ja taidekorkeakouluissa opiskelevat pitivät kontaktien määrää tyydyttävänä tai hyvänä.

Omien opintosuunnitelmien tekoon oli saanut apua runsas kolmannes kaikista vastaajista. Uudistukset opintojen ohjauksessa (mm. opettajatutorointi) alkavat ilmeisesti näkyä opiskelijan arjessakin: kun 35 prosenttia vuonna 1993 opintonsa aloittaneista oli saanut apua opintosuunnitelmien tekoon laitoksensa henkilökunnalta, ilmoitti vuonna 1996 aloittaneista hieman useampi (40 %) vastaavasta tuesta. Keskiarvovertailussa ero oli tilastollisesti merkittävä.

Koulutusaloittain tarkasteltuna taidealojen, lääketieteiden, teknillistieteellisen ja teologisen alan opiskelijat ilmoittivat saaneensa hieman muita opiskelijoita enemmän apua henkilökohtaisten opintosuunnitelmien teossa. Yliopistoista erottuivat Kuopion ja Lapin yliopistot, Teknillinen korkeakoulu, Svenska handelshögskolan ja kaikki taidekorkeakoulut. Vähäisintä opintojen ohjaus näytti olevan oikeustieteen, psykologian ja terveydenhuollon opiskelijoiden keskuudessa. Tampereen ja Helsingin yliopistoissa sekä Åbo Akademissa opintosuunnitelmien teko opettajien kanssa näytti olevan vähäisempää kuin muualla.

Myös ohjauksen määrää kartoittavista kysymyksistä tehtiin faktorianalyysi. Seuraavat kolme muuttujaa saivat suurimpia latauksia samalle faktorille:

Ohjaus –summamuuttuja

Lataus

Saan laitoksellani apua henkilökohtaisten opintosuunnitelmien teossa.

0.596

Minulla on opettaja, jonka puoleen voin kääntyä koska tahansa.

0.553

Saan mielestäni riittävästi ohjausta tieteellisen tutkielmien teossa.

0.455

a = .62

Näistä kolmesta kysymyksestä muodostettiin ohjausta kuvaava summamuuttuja. Tyytyväisyys saatuun ohjaukseen ja laitoksen ilmapiiriin laajemminkin olivat voimakkaassa yhteydessä toisiinsa (korrelaatio 0.561). Innostava opiskeluilmapiiri oli myös yhteydessä tyytyväisyyteen opintojen etenemisestä ja kokemukseen siitä, että on oikealla alalla.

Opetukseen suunnatut uudistukset ovat siis merkityksellisiä opiskelijan näkökulmasta. Opetukseen kannattaa panostaa: se näyttää lisäävän motivaatiota ja sitä kautta edistävän opintojen etenemistä. Opetuksen kehittäminen ei välttämättä suoraan johda opintojen nopeutumiseen, koska opintojen kestoon ja keskeyttämiseen vaikuttavat monet yliopistoinstituution ulkopuoliset tekijät. Opetusta kehittämällä on kuitenkin mahdollista luoda edellytyksiä nykytilanteen muuttamiselle.

TAULUKKO 21. Tyytyväisyys opintojen etenemiseen koulutusaloittain, %. (N=1363)
 

Tyytymätön

Ei osaa sanoa

Tyytyväinen

Yhteensä

Teknillistiet.

28

6

66

100

Humanistinen

28

5

67

100

Kauppa- ja oikeustiede

20

5

75

100

Luonnontieteet

24

4

72

100

Yhteiskuntatieteet

23

3

74

100

Kasvatustieteet

15

3

82

100

Lääketieteet

3

2

95

100

Taidealat

15

6

79

100

Muut alat

25

7

68

100

Yhteensä

22

5

73

100

X2 -testisuure p=0.003

Takaisin alkuun

5.4 Ulkomailla opiskelu ja tutkintoon kuuluva harjoittelu

Kansainvälisten opiskelijavaihto-ohjelmien perusajatus on, että ulkomailla suoritetut opinnot tulee saada sisällytettyä omaan tutkintoon kotimaassa. Ulkomailla vaihto-opiskelijana oli ollut 140 vastaajaa eli noin kymmenen prosenttia kaikista kyselyyn vastanneista.

Vaihto-ohjelmien määrällinen laajentaminen on yksi yliopistokoulutuksen kehitystrendejä. Kiinnostus vaihto-opiskeluun on suurta etenkin opintojen alku- tai keskivaiheessa olevilla. (Lempinen 1997a, 54).

Vaihto-opiskeluun osallistuneista joka toinen oli sitä mieltä, että opiskelu ulkomailla oli hidastanut heidän opintojensa etenemistä. Osuus on suuri - varsinkin kun otetaan huomioon, että ulkomailla opiskelua suositaan ja siihen kannustetaan. Jos opinnot hidastuvat vaihto-opiskelun seurauksena, ovat kaksi tavoitetta keskenään ristiriidassa. Opintojen hidastuminen voi johtua monesta syystä: vaikeuksista saada sisällytettyä ulkomailla suoritettuja opintoja kotimaan tutkintoon, vähäisistä opintoviikkokertymistä ulkomailla tai paikanvaihdoksen vaikutuksesta elämäntilanteeseen laajemmin. Näitä hidastumisen syitä ei voida eritellä tarkemmin tämän aineiston perusteella.

Kysymystä voidaan tarkastella toisestakin näkökulmasta. Motiivi ulkomaille lähtöön voi olla muu kuin yksinomaan tutkinnon suorittaminen. Kielitaidon parantaminen on usein tärkein syy ulkomaille lähtöön, mikä on ilmennyt mm Cimon selvityksissä. Kieliopinnot vievät suhteessa paljon aikaa ja kotimaassa kieliopintoihin panostaminen voi olla tutkinnon suorittamisen ohessa vaikeaa. Työmarkkinoilla arvostetaan kielitaitoa paljon, kuten myös ulkomaan kokemusta yleisemminkin.

Noin puolella vastaajista kuului opintoihin pakollista harjoittelua. Harjoittelupaikan saamista piti vaikeana joka viides opiskelija, mutta toisaalta epätietoisten määrä oli hyvin suuri (25 prosenttia vastaajista). Epävarmojen suuren määrän vuoksi varmoja harjoittelupaikan hankkimisen helppoudesta on vain hieman yli puolet opiskelijoista. Pakolliseen harjoitteluun liittyvät ongelmat näyttivät myös kasaantuneen muutamille aloille. Kasvatustieteen ja taidealan opiskelijat pitävät harjoittelupaikan hankkimista ongelmattomana, mutta kauppatieteen, humanistisen, yhteiskuntatieteiden ja psykologian (luokassa "muut alat") alan pakollinen harjoittelu voi tuottaa ongelmia opiskelijoille, kun paikan hankkiminen on vaikeaa.

TAULUKKO 22. Harjoittelupaikan hankkimisen helppous koulutusaloittain, %. (N=706)
 

Vaikeaa/ ei osaa sanoa

Helppoa

Yhteensä

Teknillistiet.

43

57

100

Humanistinen

59

41

100

Kauppatiede

76

24

100

Luonnontieteet

45

55

100

Yhteiskuntatieteet

51

49

100

Kasvatustiede

23

77

100

Lääketieteet

51

49

100

Taidealat

36

64

100

Muut alat

43

57

100

Yhteensä

45

55

100

Takaisin alkuun

6 Opintojen rahoitus

6.1 Opiskelijan taloudellinen asema

Opiskelijan taloudellisesta asemasta on mahdoton sanoa yhtä yksinkertaista totuutta. Tämä johtuu opiskelijajoukon heterogeenisyydestä niin iän, perhemuodon kuin työssäkäynninkin suhteen. Valtaosa opiskelijoista, joka myös käytännössä oikeutetusti saa opintotukea, elää taloudellisesti niukoissa olosuhteissa. Tämä ei kuitenkaan välttämättä tarkoita, että heidän elämänlaatunsa olisi muuta kansaa heikompaa.

Vuoden 1994 tilastoaineiston mukaan 18 prosentilla opiskelijoista ei ollut lainkaan ansiotuloa ja 31 prosenttia opiskelijoista ansaitsi alle 20.000 mk koko vuoden aikana. Tämän joukon, joka muodostaa puolet kaikista opiskelijoista valtionveronalaiset tulot jäivät alle 40.000 markan. Toisaalta Tilastokeskuksen mukaan työllisiä oli koko vuoden 1994 aikana 41 prosenttia opiskelijoista. Heidän osuutensa kasvoi selvästi iän ja opiskeluun käytetyn ajan myötä. Alle 27-vuotiaista opiskelijoista yli puolella palkkatulot jäivät mainitun 20.000 markan rajan alle. Yli 30-vuotiaislla sen sijaan puolella tulot ylittivät 100.000 mk. Näissä luvuissa on mukana myös vuoden aikana tutkinnon suorittaneita. (Tilastokeskus 1994).

Opiskelijan suurimman yksittäisen menoerän muodostavat asumiskulut, joista tinkiminen on vaikeinta. Neljällä kymmenestä aktiivisesti opiskelevasta asumismenot vievät noin puolet käytössä olleista varoista. Kalleinta asuminen on pääkaupunkiseudulla ja muissa suurissa kaupungeissa, joihin yliopistokoulutuskin on keskittynyt. (Susila 1994, 49-50. Lempinen 1997a, 16).

Tämän vuoksi opiskelijan on vaikea tulla toimeen vain opintorahaan ja asumislisään tukeutumalla. Opiskelijat voidaan jakaa rahataloutensa hallinnan perusteella kolmeen ryhmään, joista suurin koostuu tasapainoilijoista. He eivät suunnittelu tulevaisuutta tai rahankäyttöä etukäteen, mutta kykenevät sopeuttamaan elämänsä rahatalouden kehyksiin. Tasapainoilijat elävät tässä ja nyt periaatteen mukaisesti. Rahavarojen vähetessä myös kulutus vähenee. Opiskelijoiden vähemmistö jakautuu huolettomiin ja rationaalisiin rahankäyttäjiin. Huolettomien elämäntyyliä ja taloudenpitoa voisi kuvata holtittomaksi ja rahataloutta velkaantuvaksi. Heidän menonsa ovat tuloja suuremmat. Rationaalisten rahankäyttäjien kulutus on harkittua ja hallittua. Heille riittävän elämisen tason ylläpitäminen on yksi elämän tavoitteista tai edellytyksistä. (Mäkeläinen 1997, 63-65). Siirtyminen tasapainoilusta rationaalisen talouden suunnitteluun voi olla mahdollista ansiotuloja lisäämällä. Tämä kuitenkin voi johtaa työssäkäynnin ja opiskelun väliseen ristiriitaan.

Takaisin alkuun

6.2 Opintoraha

Vastaajista 80 prosenttia sai tänä kevätlukukautena opintorahaa. Asumisen tukea (asumislisä tai asumistuki) sai vastaavasti 64 prosenttia vastaajista. Harva opiskelija kuitenkaan elää pelkällä opintorahalla. Vastaajilta kysyttiinkin muita opintojen rahoittamismuotoja heillä on opintorahan lisäksi. Yleisin tapa rahoittaa elämistä opiskeluaikana oli ansiotyö, jonka nimesi tärkeimmäksi tulonlähteeksi 54 prosenttia vastaajista. Vanhempien tai suvun rahallista tukea piti tärkeimpänä rahoituslähteenä opintorahan lisäksi joka viides vastaaja ja kymmenesosa katsoi opintolainan tärkeimmäksi lisärahoituksen tavaksi. Opintojen rahoitustavalla ei tässä aineistossa ollut suoraa yhteyttä tutkintojen valmistumisaikoihin. Välillisesti (työssäkäynnin kautta) opintojen rahoitustapa vaikuttaa kyllä opintojen etenemiseen. Tämä ei välttämättä tule näkyviin vielä valitun otanta-asetelman puitteissa.

Opiskelijan elämäntilanne voi vaihdella hyvin voimakkaasti eri vuosina ja vuodenaikoina. Työsuhteet ovat usein lyhyitä ja asuin- ja perhemuoto voivat samalla muuttua. Tämän vuoksi opiskelijan toimeentulo voi vaihdella paljon vuoden aikana. Virallisissa tilastoissa ei näy vanhemmilta tai muilta omaisilta saatu taloudellinen ja aineellinen tuki, jonka arvo voi ajoittain olla huomattavakin. (Purhonen 1995, 20).

Opiskelijan elämässä eri rahoitusvaihtoehdot ovat toisiaan täydentäviä rahoitusmuotoja. Tavallisin opintojen rahoitustapa vanhempien oli yhdistelmä opintorahasta, ansiotuloista ja muista rahoituslähteistä, johon kuuluivat suvun ja perheellisillä puolison rahallinen tuki, opintolaina, apurahat tai säästöt. Samaan tuloksen on päästy lukuisissa muissakin selvityksissä. (Vrt Lempinen 1997a ja 1998. Vesikansa 1997.)

Opintojen rahoitusmuotoa on verrattava vastaajien taustaan, jotta voidaan tarkastella eroja rahoitustavassa vanhempien koulutuksen mukaan. Täytyy tosin huomioida, ettei kyselyssä selvitetty ammattiasemaa vaan ainoastaan koulutus. Taustamuuttujana käytetään isän koulutusta, koska se on vertailukelpoinen aiempien tutkimusten kanssa. Äidin koulutuksella näyttää nykyisin olevan jopa suurempi merkitys kuin isän koulutusasteella (Vesikansa 1998). Perusasteen koulutuksen saaneiden vanhempien lapset ilmoittavat suvun tuen olevan vähemmän merkittävää kuin korkeamman koulutuksen saaneiden lapsilla. Taulukko on suuntaa-antava, sillä kyselyssä ei tiedusteltu rahoituksen määriä - ainoastaan opiskelijoiden sille antamia merkityksiä. Suvulta saatava tuki ja opintolaina näyttävät jossain määrin olevan toisilleen vaihtoehtoisia.

TAULUKKO 23. Opintojen rahoitusmuoto isän koulutuksen mukaan, %. (N=1305)

Opintojen tärkein rahoitusmuoto

Perusaste

Keskiaste

Korkea-aste

Yhteensä

Ansiotulot

56

51

57

54

Suvun tuki

16

25

24

22

Opintolaina

13

11

9

11

Puolison tuki

9

6

4

6

Apuraha

2

2

2

2

Muu

4

5

4

4

Yhteensä

100

100

100

100

X2 -testisuure p=0.008

Takaisin alkuun

6.3 Opintolaina

Kolmasosa opiskelijoista oli nostanut opintolainaa, mutta määrät olivat varsin pieniä. Vain 10 prosenttia opiskelijoista piti opintolainaa tärkeimpänä rahoituslähteenään. Keskimäärin lainaa oli nostettu 27 000 mk.

Lainanotto oli yleisintä taidealoilla, jossa 58 prosenttia vuonna 1993 aloittaneista oli nostanut markkinakorkoista opintolainaa. Yhteiskuntatieteilijöistä 47 prosenttia, kasvatustieteilijöistä 45 ja humanisteista 43 prosenttia oli ottanut lainaa. Harvinaisinta velkaantuminen oli luonnontieteilijöillä, teknillistieteellisellä alalla sekä pienillä koulutusaloilla (ryhmä "muut") opiskelevilla.

TAULUKKO 24. Markkinakorkoisen lainan määrä keskimäärin koulutusaloittain vuonna 1993 aloittaneilla.
 

Keskimääräinen laina, mk

Lainaa nostaneita alan opiskelijoista, %

Teknillistieteellinen

23 500

32

Humanistinen

32 700

43

Kauppa- ja oikeustieteet

28 800

35

Luonnontieteellinen

28 100

29

Yhteiskuntatieteellinen

36 000

47

Kasvatustieteellinen

29 700

45

Lääketieteellinen

40 000

38

Taidealat

31 200

58

Muut alat

31 600

18

Yhteensä

31 000

38

TAULUKKO 25. Markkinakorkoisen lainan määrä keskimäärin koulutusaloittain vuonna 1996 aloittaneilla.
 

Keskimääräinen laina, mk

Lainaa nostaneita alan opiskelijoista, %

Teknillistieteellinen

16 200

14

Humanistinen

18 500

25

Kauppa- ja oikeustieteet

13 400

25

Luonnontieteellinen

19 400

18

Yhteiskuntatieteellinen

20 700

30

Kasvatustieteellinen

24 200

23

Lääketieteellinen

15 300

14

Taidealat

31 600

39

Muut alat

14 900

23

Yhteensä

20 800

24

Opiskelijat eivät pidä opintolainaa itsestään selvänä opintotuen osana, vaan se koetaan yhdeksi rahoituksen vaihtoehdoksi. Lainaan turvaudutaan usein viimeisenä vaihtoehtona, kun muut tulonlähteet eivät riitä tai sovi elämäntilanteeseen. Suhtautuminen opintolainan nostamiseen ei vaikuta täysin rationaaliselta – monesti voisi olla lyhyellä aikavälillä järkevämpää nostaa lainaa ja keskittyä opiskeluun, mutta opiskelijalle laina näyttää edustavan arvorationaalista valintaa. Epäluuloa lainaan aiheuttaa erityisesti epäilyt takaisinmaksukyvystä ja tulevasta työllistymisestä. 1990-luvun alun esimerkit velkaongelmaisista ns. tavallisista ihmisistä eivät varmasti vähentäneet epäluuloa markkinakorkoista lainaa kohtaan. (Lempinen 1998, 21; Vesikansa 1997, 18-19).

Pyrkimys velkaantumisen välttämiseen ei ole 1990-luvulla rajoittunut vain opiskelijoihin. Koko kahdeksankymmentäluvun kasvaneet rahalaitosten luotot yleisölle kääntyivät 1992 laskuun, jota on jatkunut ainakin vuoteen 1996 asti. Havaittu pyrkimys välttää opintolainaa ei siis liity pelkästään muuttuneisiin lainaehtoihin, vaan kansalaisten yleisempään suhtautumiseen velkaantumiseen. (Suomen tilastollinen vuosikirja 1997, 233-235).

Takaisin alkuun

6.4 Työssäkäynti

Kyselyyn vastaajista 82 prosenttia oli päätoimisia opiskelijoita ja 18 prosenttia opiskeli sivutoimisesti. Aikaisemmin aloittaneet olivat jo osittain siirtyneet työelämään: heistä päätoimisia opiskelijoita oli 76 prosenttia. Vuonna 1996 aloittaneista päätoimisten opiskelijoiden osuus oli 88 prosenttia. Opiskeluaikaisen työssäkäynnin yleisyys ei tule esiin aineistossa, joka koostuu vain toisen ja viidennen vuoden opiskelijoista.

Sivutoimiset opiskelijat olivat iältään muita vanhempia: yli puolet sivutoimisesti opiskelevista oli yli 25-vuotiaita. Kolmasosa heistä oli perheellisiä. Tulos vastaa tilastonaineistosta tehtyjä havaintoja. Syitä sivutoimisuudelle lähes kaikki vastaajat ilmoittivat useita, mutta työssäkäynti sai ylivoimaisesti eniten mainintoja (52 prosenttia maininnoista). Työkokemuksen hankkiminen, perustoimeentulon turvaaminen ja elintason parantaminen olivat kaikki yhtä yleisiä työssäkäynnin perusteluja. Seuraavaksi yleisin syy oli pettymys yliopisto-opintoihin tai halu ottaa etäisyyttä yliopistoon (viidesosa maininnoista). Lisäksi vastaajat mainitsivat henkilökohtaisia syitä (perheeseen ja ihmissuhteisiin tai asumiseen liittyvät ongelmat) opintojen sivutoimisuudelle (viidesosa maininnoista).

Kun verrataan vastaajia koulutusaloittain, löytyy suhteellisesti eniten sivutoimisesti opiskelevia terveydenhuollon opiskelijoista, kasvatustieteistä sekä yhteiskuntatieteistä. Näillä aloilla ovat opiskelijat keskimääräistä vanhempia ja usein myös perheellisiä, mikä selittää sivutoimisen opiskelun suurempaa osuutta. Oikeus- ja kauppatieteessä, teknillisellä ja luonnontieteellisellä alalla sivutoiminen opiskelu on harvinaisempaa.

Yliopisto-opiskelijoiden työssäkäynti on eri selvitysten ja tilastojen mukaan hyvin yleistä. Tilastokeskus luokitteli vuonna 1994 opiskelijoista 41 prosenttia työllisiksi. Heidän pääasiallinen toimintansa ei siis ollut opiskelu, vaikka he olivat läsnäolevaksi kirjoittautuneita. Opiskelijoiden työssäkäynti lisääntyy iän ja opiskeluvuosien myötä. Tämä näkyy selkeästi tarkastellaanpa vuotuisten työkuukausien määrää, pisimmän työsuhteen kestoa tai työllisten osuutta. Kiinnittyminen säännölliseen ansiotyöhön näyttää lisääntyvän selkeästi kuudennen opiskeluvuoden jälkeen. Samaan aikaan yhä useampi opiskelija solmii parisuhteen ja hankkii lapsia, mikä lisää toimeentulon tarvetta. Työssäkäynti ja elämäntilanteen muutokset heijastuvat myös opintojen etenemiseen. (Kärkkäinen 1997, 12-13. Lempinen 1997a, 29-30).

Tilastokeskuksen (1994) mukaan työllisiksi luokiteltavien määrä ylittää opiskelijoiden määrään 28 ikävuoden tai seitsemännen opiskeluvuoden kohdalla. Jo edellisessä ikäluokassa on opiskelijoiksi määriteltyjen osuus laskenut puoleen koko ryhmän koosta. Opiskeluaikaisesta työssäkäynnistä on keskusteltu erityisesti opintotuen myöntämiseen liittyen. Yleisintä työssäkäynti on kuitenkin pitkään opiskelleilla, jotka eivät enää kuuluu opintotuen piiriin. Tämän ryhmän osalta työssäkäynnin merkitykset, syyt ja vaikutukset opintojen etenemiseen ovat erilaiset kuin opintojen alkupuolella olevilla.

TAULUKKO 26. Opiskelijoiden pääasiallinen toiminta iän mukaan.

Ikä

työllinen

opiskelija

Alle 19 v

9

91

20-21 v

13

86

22-23 v

20

80

24-25 v

32

67

26-27 v

44

54

28-29 v

54

42

yli 30 v

69

25

Lähde: Tilastokeskus 1994.

Ansiotyön määrällä on selvä yhteys suoritettujen opintoviikkojen määrään. Opiskelijoilta kysyttiin, miten paljon he olivat tehneet ansiotöitä kuluvan lukuvuoden aikana ja oliko työ ollut kokopäiväistä, osa-aikaista vai satunnaista. Kysymyksestä muodostettiin työnteon määrää kuvaava summamuuttuja, jossa korkeimpia arvoja sai koko lukuvuoden kokopäivätyötä tehneet ja matalampia satunnaisia töitä tehneet. Summamuuttuja korreloi lukuvuoden aikana suoritettujen opintoviikkojen kanssa (korrelaatiokerroin – 0.381). Korrelaatio oli hieman voimakkaampi pidempään opiskelleilla. Ansiotyö näyttää siis haittaavan enemmän etenemistä opintojen loppuvaiheessa kuin alkupuolella, joka osalla opiskelijoista liittyä opintotukikuukausien loppumiseen tai perheellistymiseen. Työn ja opintojen etenemisen yhteys ei näy tutkintojen suoritusajoissa, mitä ei olisi mielekästäkään tarkastella - ajathan ovat vain arvioita, jotka voivat vielä muuttua.

Opiskelun aikana ainoastaan kesätöitä tehneet opiskelijat pitivät työssäkäynnin vaikutusta vähäisempänä kuin koko vuoden tai vain lukukausien aikana töitä tehneet opiskelijat. Vain kesätöitä tehneistä 80 prosenttia katsoi, ettei ansiotyö ollut hidastanut opintoja lainkaan.

Noin 70 prosenttia opiskelijoista, jotka olivat tehneet ansiotöitä myös lukukausien aikana katsoivat sen hidastaneen opintojen etenemistä jossain määrin. Neljäkymmentä prosenttia katsoi vaikutuksen olleen vähäinen, mutta vastaavasti lähes joka kolmas työssä käyneistä katsoi ansiotyön hidastaneen paljon opintojen etenemistä. Kolmasosa oli sitä mieltä, ettei työssäkäynti ollut hidastanut opintoja lainkaan.

Kuluvan vuoden aikana ansiotöitä tehneistä vain vajaa neljä prosenttia katsoi työssäkäynnin nopeuttaneen opintojen etenemistä. Opiskelijoista 40 prosentin mielestä työssäkäynnillä ei ollut vaikutusta opintoihin ja yhtä suuri osuus katsoi työssäkäynnin hidastaneen etenemistä opinnoissa. Joka viides piti vaikutusta vaihtelevana.

Työssäkäyvät opiskelijat eivät olleet sen vähemmän velkaantuneita kuin muut opiskelijat. Yhtä moni (kolmasosa) oli nostanut markkinakorkoista lainaa. Myös keskimääräinen opintolaina oli suuruudeltaan vastaava kuin kaikille opiskelijoilla. Työssäkäynnin merkitys rahoituksen lähteenä nousi luonnollisesti mitä enemmän töitä tehtiin: lukukausien aikana töissä käyvistä 70 prosenttia piti sitä tärkeimpänä opintojen rahoitustapanaan. Aiempien havaintojen mukaan opintolaina ja työssäkäynti ovat vaihtoehtoisia opintojen rahoitustapoja, joten tulos viittaa opiskelijan haluun elää opintorahaa ja asumislisää runsaammilla tuloilla.

Kymmenen vuoden takaisten havaintojen perusteella esitettiin työssäkäynnin merkitystä opiskelumotivaation parantajana. Esimerkiksi Aaltosen (1992, 18-22) tutkimuksessa ei havaittu merkittäviä eroja opintojen ohessa työskennelleiden ja työskentelemättömien välillä. Aaltosen mukaan oman alan käytännön työkokemus voi lisätä opintojen mielekkyyttä.

Opiskeluaikaisen työssäkäynnin merkitys yksittäiselle opiskelijalle riippuu hyvin pitkälle hänen henkilökohtaisista kyvyistään ja orientaatioistaan. Parhaimmillaan (alaa vastaava) ansiotyö luo motivaatiota ja kannustusta tehokkaalle ja tulokselliselle opiskelulle. Huonoimmillaan ansiotyö voi olla pakopaikka pettymykselle yliopisto-opintoihin. Koulutusalaan liittymätön ansiotyö ja motivaatio-ongelmat voivat johtaa yliopistosta vieraantumiseen.

Opintojen loppuun saattamisen kannalta voi olla ongelmallista, mikäli työmarkkinoiden vedon voimistuessa turhautuminen tai pettymys yliopisto-opintoihin samanaikaisesti lisääntyy. Etenkin kun nämä seikat ilmenevät tutkielmanteon aikaan. Pro gradun tai muun tutkielman tekemistä pidetään yleisesti yhtenä opiskelu-uran suurimmista pullonkaulatilanteista. Siihen liittyvät ongelmat selittävät osaksi opintojen pitkittymistä ja lopulta keskeytymistä.

Takaisin alkuun

6.5 Opintotuen ajallinen riittävyys

Opiskelijoilta kysyttiin myös arvioita, miten opintotukikuukausien mitoitus (tavallisimmin 55 kuukautta yhteen ylempään korkeakoulututkintoon) riittää valmistumiseen. Arviot riittävyydestä vaihtelivat huomattavasti koulutusaloittain. Aloitusvuosittain tarkasteltuna löytyi myös suuria eroja arvioissa riittävyydestä.

TAULUKKO 27. Opintotukikuukausien riittävyys koulutusaloittain ja aloitusvuosittain, %. (N= 1319)

5 v. opiskelijat

2 v. opiskelijat

Riittää

Ei riitä/ ei osaa sanoa

Riittää

Ei riitä/ ei osaa sanoa

Teknillistieteellinen

66

34

67

33

Humanistinen

38

62

39

61

Kauppa- ja oikeustieteet

74

26

83

17

Luonnontieteellinen

66

34

62

38

Yhteiskuntatie-teellinen

61

39

83

17

Kasvatustieteellinen

69

31

67

33

Taidealat

31

69

54

46

Muut alat

51

49

67

33

Yhteensä

58

42

62

38

X2 -testisuure p=0.000

1 Lääketieteen opiskelijat jätettiin pois taulukosta, sillä heidän opintotukiaikansa on 65 kuukautta.

Arvioissa opintotukiajan riittävyydestä näkyy sama ilmiö kuin arvioissa tutkinnon suorittamisajoista. Toisen vuoden opiskelijat uskovat valmistuvansa nopeammin kuin pidempään opiskelleet. Verrattuna kuudennen vuoden opiskelijoihin, joita tutkittiin Otuksen erillisessä selvityksessä keväällä 1998, uskovat viidennen ja erityisesti toisen vuoden opiskelijat nopeampaan valmistumiseen. (Vesikansa 1998)

Lukuisten eri havaintojen mukaan korkeakouluopiskelijat pitävät opintotuen suurimpina ongelmina sen riittämättömyyttä perustoimeentuloon. Opintotuella opiskelijat ovat ymmärtäneet opintorahan ja asumislisän, joten opintolainan nostaminen koetaan eri tutkimusten mukaan yleisesti lisärahoitukseksi, jonka käyttöä harkitaan vaihtoehtoisesti esimerkiksi työssäkäynnin kanssa. On mahdollista, että tämä käyttäytyminen muuttuu Suomen talouden myönteisen kehityksen myötä. (Esim. Lempinen 1997a, 33. Lempinen 1998, 31)

Takaisin alkuun

7 Valmistuminen ja odotukset työllistymisen suhteen

7.1 Työtä valmistumisen jälkeen?

Motivaatio valmistua on suurempi, mitä enemmän opiskelija uskoo omaan työllistymiseensä valmistumisen jälkeen. Usko työllistymiseen näytti olevan yhteydessä koulutusalaan, yliopiston ja työmarkkinoiden välisiin kontakteihin sekä opiskelijan omaan työkokemukseen. Eniten omaan työllistymiseen uskoivat perinteisillä professioaloilla opiskelevilla eli lääketieteen, teknillistieteellisen, sekä kasvatus-, oikeus- ja kauppatieteiden opiskelijoilla. Epävarmin tunne koulutusta vastaavan työn saannista oli humanistisella alalla opiskelevilla.

TAULUKKO 28. Työllistymisen varmuus koulutusaloittain, %. (N=1359)
 

Epävarma

Ei osaa sanoa

Varma

Yhteensä

Teknillistieteellinen

6

11

83

100

Humanistinen

30

27

43

100

Kauppa- ja oikeustiet.

9

15

76

100

Luonnontieteellinen

13

21

66

100

Yhteiskuntatiet.

20

26

54

100

Kasvatustieteellinen

12

9

79

100

Lääketieteellinen

3

5

92

100

Taidealat

21

20

59

100

Muut alat

19

13

68

100

Yhteensä

16

18

66

100

X2 -testisuure p=0.000

Oman alan työkokemus lisäsi uskoa valmistumisen jälkeiseen työllistymiseen. Ero näkyi kaikilla aloilla, vaikka tässäkin professioalat ja humanistiset alat poikkesivat toisistaan huomattavasti. Eroja tulkittaessa tulee muistaa eri alojen opiskelijoiden toisistaan poikkeavat odotukset koulutuksen suhteen.

TAULUKKO 29. Työllistymisen varmuus oman alan työkokemusta omaavilla viidennen vuoden opiskelijoilla koulutusaloittain, %. (N=332)
 

Epävarma

Ei osaa sanoa

Varma

Yhteensä

Teknillistieteellinen

3

10

87

100

Humanistinen

25

17

59

100

Kauppa- ja oikeustiet.

5

5

90

100

Luonnontieteellinen

14

11

74

100

Yhteiskuntatiet.

12

15

74

100

Kasvatustieteellinen

6

3

91

100

Lääketieteellinen

4

4

92

100

Taidealat

21

13

67

100

Muut alat

9

17

74

100

Yhteensä

11

11

78

100

X2 -testisuure p=0.000

Myös yliopistolla ja opiskelupaikkakunnalla oli yhteys uskoon omasta työllistymisestä. Pääkaupunkiseudulla opiskelevat luottivat koulutusta vastaavan työn löytymiseen jonkin verran enemmän kuin muissa suurissa yliopistokaupungeissa (Tampere, Turku, Jyväskylä). Oulu erottui opiskelupaikkakuntana muista vastaavan kokoisista yliopistokaupungista siinä, että oululaiset yliopisto-opiskelijat uskoivat muita enemmän löytävänsä oman alansa työtä. Luottamus työnsaantiin oli muiden teknillistieteellisen alan opiskelupaikkakuntien (Espoo, Lappeenranta, Tampere) luokkaa. Heikoin usko omaan työllistymiseen oli Joensuun, Lapin ja Vaasan yliopiston opiskelijoilla sekä Kuvataideakatemiassa ja Teatterikorkeakoulussa opiskelevilla. Odotusten erilaisuus liittyy luonnollisesti suomalaisen talouselämän muutoksiin ja alueelliseen kehitykseen. Taloudellinen aktiviteetti on keskittynyt pääkaupunkiseudulle ja muutamiin kasvukeskuksiin mm. Oulun seudulle.

Valmistumismotivaation yhteys työllistymisodotuksiin ja alan työkokemukseen ei ole yllättävä. Yliopisto näyttää olevan usealle opiskelijalle turvapaikka, jossa voi odottaa otollista ajankohtaa tai haastetta. Opiskelijuus sinänsä ei ole taloudellisesti erityisen edullista, sillä se voi aiheuttaa ongelmia esimerkiksi työttömyysturvan tai toimeentulotuen saamisessa. Moni yliopisto-opiskelija näyttää mieluummin valitsevan opiskelijan aseman kuin passiivisen työttömyyden. Se antaa paitsi mahdollisuuksia itsensä kehittämiseen muodollisestikin myös paremman lähtökohdan tulevalle työnhaulle.

Takaisin alkuun

7.2 Yliopisto ja opiskelijoiden työllistyminen

Yliopiston tai laitoksen kontakteilla työelämään oli voimakas yhteys luottamukseen omasta työllistymisestä: korrelaatio näiden kahden muuttujan välillä oli jopa suurempi kuin tyytyväisyydellä omaan opiskelumenestykseen tai oman alan työkokemuksella. Tosin vain kolmasosa opiskelijoista katsoi, että laitoksella on runsaasti yhteyksiä alan työnantajiin. Osittain tämä tietenkin selittyy suurilla eroilla kontaktien määrissä laitosten ja työnantajien välillä.

TAULUKKO 30. Laitoksen yhteydet alan työnantajiin koulutusaloittain, %. (N=1358)
 

Runsaasti

Ei osaa sanoa

Ei yhteyksiä

Yhteensä

Teknillistieteellinen

66

19

15

100

Humanistinen

10

32

58

100

Kauppa- ja oikeustieteet

33

30

37

100

Luonnontieteellinen

26

37

37

100

Yhteiskuntatieteellinen

19

36

45

100

Kasvatustieteellinen

27

33

40

100

Lääketieteellinen

52

31

17

100

Taidealat

45

25

30

100

Muut alat

25

40

35

100

Yhteensä

32

31

37

100

X2 -testisuure p=0.000

Opiskelijoiden käsityksen mukaan työmarkkinoilla menestyminen ei ole mahdollista vain tutkintoon sisältyvin avuin. Vaikka enemmistö uskoi oppivansa työelämässä käyttökelpoisia ja hyödyllisiä asioita, on puutelista pitkä. Opiskelijabarometrin mukaan tietotekniikan osaaminen, kielitaito, kyky itsensä markkinointiin ja muut sosiaaliset taidot koettiin hyvin tärkeiksi työllistymisen kannalta. Ne kuitenkin hyvin suurelta osin jäävät opiskelijan oman aktiivisuuden varaan. Käytännössä tämä tarkoittaa, että tutkintovaatimusten lisäksi on opittava ja hallittava paljon tutkintoon liittymättömiä asioita, joiden opetteleminen vie aikaa. Näitä asioita voi kutsua nyky-yhteiskunnan kansalaistaidoiksi. (Lempinen 1997a, 58-59.)

Takaisin alkuun

8 Elämäntilanteen vaikutus opintojen etenemiseen

Opiskelijoilta kysyttiin myös omaa arvioita siitä, mitkä elämäntilanteeseen liittyvät tekijät ovat hidastaneet opintojen etenemistä. Ansiotyö katsottiin eniten opintoihin vaikuttaneeksi tekijäksi: puolet vastaajista oli sitä mieltä, että työssäkäynti oli hidastanut opintojen etenemistä. Seuraavaksi yleisimpänä syynä pidettiin ihmissuhdeongelmia, joiden vaikutusta ei pidetty yhtä voimakkaana, vaikka ihmissuhdeasiat olivat lähes joka toisen mielestä vaikuttaneet opintoihin. Järjestötoimintaan osallistuminen ja asumisen ongelmat olivat lähes yhtä tavallisia syitä opintojen hidastumiselle. Lisäksi miehillä armeijan tai siviilipalveluksen suorittaminen ja perheellisillä lapsen saaminen tai hoito olivat pitkittäneet opintojen kestoa. Seuraavassa taulukossa näkyy kuinka moni vastaajista katsoi mainittujen syiden ylipäänsä hidastaneen opintoja ja hidastaneen opintoja merkittävästi.

TAULUKKO 31. Opintojen etenemiseen vaikuttaneet tekijät opiskelijoiden oman arvion mukaan, %. (N=1283)
 

Hidastanut opintoja, %

Hidastanut opintoja paljon, %

Ansiotyö

50

19

Ihmissuhdeongelmat

43

8

Järjestötoiminta

25

7

Asumisen ongelmat

24

3

Sairaus tai vamma

21

3

Miehillä: armeija tai siviilipalvelus

26

16

Perheellisillä: lapsen saaminen tai hoito

78

50

Yksilön kannalta mainitut tekijät liittyvät usein toisiinsa. Esimerkiksi asumisen ja ihmissuhteiden ongelmat voivat liittyä toisiinsa parisuhteiden syntyyn tai purkautumiseen liittyen. Edelleen perheellistyminen ja ansiotyö liittyvät toisiinsa, kun lapsiperheen elättäminen ei enää onnistu pelkällä opintotuella ja lapsilisillä.

TAULUKKO 32. Opiskelijoiden perhemuoto opiskeluajan mukaan. Lähde Tilastokeskus 1994.

Alle 1v.

1-2 v.

3-4 v.

5-6 v.

7-8 v.

Yli 8v.

vanhempien luona

49

43

40

31

20

7

yksinasuva

25

26

26

27

28

25

lapseton pari

15

19

22

26

27

20

pari ja lapsia

9

11

11

14

22

44

yksinhuoltaja

1

1

1

1

2

4

muu

1

1

1

1

1

1

yhteensä

100

100

100

100

100

100

Itsenäistyminen ja perheen perustaminen, etenkin lapsien syntymän jälkeen, asettavat paineita taloudelliselle toimeentulolle. Näin ansiotulojen eli työssäkäynnin osuus opiskelijan rahoituksessa kasvaa koko opiskeluajan. Jo viidennen ja kuudennen opiskeluvuoden kohdalla 30 prosenttia ja sitä seuraavassa luokassa 49 prosenttia opiskelijoista ansaitsevat yli 50.000 mk vuoden aikana. Tämän ansiotason saavuttaminen vaatii pidempiä työskentelyn jaksoja mihin kesäkuukausina on mahdollista ehtiä.

Opiskeluaikaisessa elämänkaaressa tyypillisiä trendejä ovat lapsuudenkodista pois muuttaminen sekä parisuhteen solmiminen. Lapsiperheiden osuus alkaa lisääntymään noin kuudennen opintovuoden aikana. Tuolloin äitiys- tai vanhempainrahaa saaneiden osuus naisopiskelijoista oli 14 prosenttia. Tämän jälkeen äitiyspäivärahaa saavien naisten osuus nousee jo viidennekseen. Lapsiperheiden lisääntymistä kuvaa, että äitiyspäivärahaa saavien naisten osuus koko vuosiluokasta on 5-6 v opiskelleista 60 % suurempi kuin edellisestä luokasta (3-4 v). Lisääntyminen jatkuu lähes yhtä suurena seuraavassakin ryhmässä. (Tilastokeskus 1994.)

Elämäntilanteesta aiheutuvia paineet todennäköisesti lisääntyvät opiskeluajan myötä, sillä sekä parisuhteen solmiminen että lasten hankkiminen yleistyvät etenkin kuudennen vuoden jälkeen. Kyselyn otoksessa näitä opiskelijoita ei vielä näkynyt. Toisaalta naiset valmistuvat miehiä tunnollisemmin, sillä kun heitä ensimmäisen vuoden opiskelijoista oli 58 prosenttia, oli heitä 7-8 vuoden opiskelijoista enää 47 prosenttia. Perheen perustaminen voi viivästyttää miesten opintoa, koska äitiysloman aikana elatusvastuu jää heidän harteilleen. Toisaalta opiskelijamiesten palkkatulot ovat naisia paremmat, kuten yleisemminkin yhteiskunnassa, joka lisännee kiinnostusta työelämää kohtaan. (Tilastokeskus 1994.)

Nämä paineet näkyvät myös tilastoaineistoissa. Yli puolet opintonsa kokonaan keskeyttävistä näyttää tekevän sen vasta kuudennen opintovuoden jälkeen. Tosin lopullisen keskeyttäminen, mikä tarkoittaa ilmoittautumatta jättämistä, yhteys opintojen etenemiseen ei ole selvä.

TAULUKKO 33. Äitiyspäivärahaa saavien opiskelijoiden määrä ja osuus kaikista naisopiskelijoista opintovuoden mukaan.

Alle 1v.

1-2 v.

3-4 v.

5-6 v.

7-8 v.

Yli 8 v.

Yht.

Äitiyspäivärahaa saa

501

1123

1113

1148

961

2268

7114

Osuus, %

5,3

6,9

8,9

14,2

22,1

22,0

11,7

Lähde Tilastokeskus 1994.

Takaisin alkuun

9 Yhteenveto

Valtaosa opiskelijoista oli edennyt opinnoissaan kohtuullisesti, jos mittarina käytetään opintoviikkokertymää. Näyttää siis siltä, että suurin osa vastanneista tulee valmistumaan, vaikka valmistumisen aikataulua on korjattu opiskelu-uran kuluessa. Molemmissa vastanneissa vuosiluokissa on ryhmä opiskelijoita, joiden opintoviikkokertymät näyttävät jäävän hyvin vähäisiksi: tämä ryhmä ei ole motivoitunut tai opinnot eivät muusta syystä suju. Syitä voidaan etsiä esimerkiksi opiskelijavalinnasta tai opinto-ohjauksesta.

Suuri enemmistö opiskelijoista tuntee opiskelevansa oikealla alalla ja aikoo suorittaa tutkinnon. Heille opintojen tavoiteaika näyttää vastaavan opintotukikuukausien mitoitusta, vaikka he kaipasivatkin pientä joustavuutta normeihin. Vuoden 1992 opintotukiuudistus lyhensi tukiaikaa 55 kuukauteen, jolla pyrittiin myös nopeuttamaan valmistumisaikoja. Kuitenkin opintotuen mitoitus on vain yksi keino vaikuttaa opintojen kestoon. Samanaikaisesti opintotukiuudistuksen kanssa kohdistuivat valtiontalouden säästöt yliopistoihin, mikä vaikutti monin tavoin opetuksen ja muuhun toiminaan. Viime vuosien opetuksen kehittämisen tuloksia ei voida vielä täysin arvioida.

Opiskelu-uraan liittyy selvästi hetkiä, jolloin yliopiston on kamppailtava opiskelijasta pitääkseen hänet tutkinnon suorittamiseen saakka. Etenkin nousukauden aikana, jolloin työssäkäyntimahdollisuudet lisääntyvät, houkutus opintojen vaihtamisesta ansiotyöhön voi lisääntyä. Ensimmäinen ongelmakohta on tietenkin heti ensimmäisen vuoden aikana, jolloin olisi huolehdittava opintojen käynnistymisestä ja yliopistoon integroitumisesta. Toisaalta kyselyaineisto osoittaa, että opintojen keskivaiheilla opintoviikkokertymällä on suora yhteys opintojen etenemiseen jatkossa. Kolmas ongelmakohta tulee opintojen loppupuolella, jolloin perheen perustaminen ja ansiotyö kilpailevat tutkielman tekemisen kanssa opiskelijan ajasta. Tämä näyttää tilastojen mukaan kriittisimmältä kohdalta. Tuolloin työelämään siirtyvien opiskelijoiden on yhä vaikeampi palata opintojen pariin.

Opiskelu-uran kriittiset hetket eivät ole uusia ilmiöitä. Ne on syytä tiedostaa ja ottaa huomioon opetusta ja sen kehittämistä valmisteltaessa. Opintojen loppuvaiheen kriittisten hetkien välttäminen onnistuu, jos mahdollisimman moni opiskelija valmistuu tätä ennen. Tämän edellytyksenä voidaan tarvita suuria panostuksia tutkielman ohjaukseen ja opiskelijoiden tukemiseen. Mahdollisesti tarvitaan uusia ja innovatiivisiakin menetelmiä. Graduvaiheessa moni opiskelija saa ensimmäistä kertaa työskennellä todella itsenäisesti. Ilmeisesti aiemmat opinnot eivät riittävästi valmenna opiskelijoita itsenäiseen työhön.

Opetuksen ja ohjauksen kehittämisen kulmakiviä ovat suhteellisen pienet toimenpiteet, jotka kuitenkin vahvistavat opiskelijoiden motivaatiota. Osoituksia tästä pienten askelten kehittämistoiminnasta ilmeni mm. henkilökohtaisen opinto-ohjauksen paranemisessa ja työnsaantiodotusten paranemisessa laitosten työelämänyhteyksien myötä. Kyse on suurelta osin yliopistojen toimintakulttuurien muuttamisesta. Tällä hetkellä opintoalastaan kiinnostuneiden opiskelijoiden intoa lannistavat ongelmat yliopiston ilmapiirissä ja ohjauksen puutteessa. Nämä ongelmat voidaan ratkaista vain laitos-, osasto- tai tiedekuntatasolla, mutta ovat tärkeitä opintojen edistymisen kannalta. Huomattavasti selkeämmät ongelmakysymykset kuten kurssikirjojen vähäisyys ja kesäopintojen järjestäminen ovat opintojen esteitä, joihin vaikuttaminen on luonnollisesti yksinkertaisempaa osoittamalla niihin riittävästi resursseja.

Ulkomailla opiskelu pitkittää opintoja eikä lähtijöiden motiivina näytä olevan kotimaan tutkinnon edistyminen. Yksittäiselle opiskelijalle vaihto-opiskelu on silti kokemuksena tärkeä ja mahdollisuus parantaa kielitaitoa. Opintojen pitkittyminen tulisi huomioida ainakin opintotuen mitoituksessa.

Tutkintojen rakenne, lähinnä vaatimusten laajuus, koettiin ongelmaksi mm. humanistisella alalla. Vaatimusten mahdollinen keventäminen tai muu sisällöllinen muokkaaminen ovat vaikeita ja suuren mittakaavan kysymyksiä. Niitä harkittaessa on pohdittava, mikä on ylemmän yliopistotutkinnon merkitys nyky-yhteiskunnassa ja työelämässä, jota leimaa yhä enemmän elinikäisen oppimisen ideologian korostaminen.

Tutkintojen pitkät suoritusajat (mediaani seitsemän vuotta) eivät ole 1990-luvun ilmiö, vaan niiden aiheuttamista ongelmista on keskusteltu aiemminkin Suhteellisen pitkät opiskeluajat ovat osa suomalaista yliopisto- ja opiskelukulttuuria. Osa opiskelijoiden sosiaalistumista yliopistoon tapahtuu opettajien ja edellisen opiskelijapolven siirtäessä käsityksiään opiskelusta uudelle polvelle. Näitä käsityksiä ja elämäntavan valintoja on mahdoton muuttaa hallinnollisin toimin.

Nähtäväksi jää miten opiskelijatutkimuksen esittämä yliopisto-opiskelun koulumaistuminen vaikuttaa valmistumisaikoihin. Tätä kehitystä voi tukea vuonna 1992 tapahtunut opintotuen myöntämisen enimmäisajan lyhentäminen. Opintotuen pienuudesta johtuen sen ohjaava vaikutus on vähäinen. Yliopistoihin kohdistetuilla säästöillä, jotka ovat näkyneet myös opetuksessa, on todennäköisesti ollut suuri merkitys opiskelijoiden kannalta.

Opiskelu elämänvaiheena on siirtymistä kohti omaa itsenäistä elämää, johon kuuluu perheen perustaminen ja työelämään siirtyminen. Suomalaisten opiskelijoiden suhteellisen vanha ikärakenne merkitsee, että perheellistymisen myötä siirrytään työelämään, vaikka opinnot olisivat kesken. Naisvaltaisilla aloilla kuten humanisteilla perheellistyminen vaikuttaa laajemmin opiskelun etenemiseen. Ansiotyössä käydään myös, jotta opiskeluun kuuluvaa elämäntapaa kyettäisiin rahoittaa. Kun opiskelua tarkastellaan elämäntapana, voidaan konkretisoida niitä arvovalintoja, joita opiskelija tekevät esimerkiksi lainan karttamisen ja työssäkäynnin suhteen. Opiskeluajan elämäntapaan kuuluvat oman identiteetin etsiskelyyn liittyen myös ystävyyssuhteet, harrastukset, matkustelu ja järjestöelämä jne.

Yliopiston tavoitteena on kouluttaa itsenäiseen työskentelyyn ja oman työn organisointiin kykeneviä monipuolisia ja luovia ihmisiä. Opiskelijoiden ohjauksen tai kontrollin lisääminen on ristiriidassa mainittujen työelämän tavoitteiden kanssa. Tavoitteena tulisi olla opiskeleminen nopeasti, tehokkaasti ja mielekkäästi.

Toimenpiteet valmistumisaikojen radikaaliksi lyhentämiseksi, minkä opetusministeriö on asettanut tavoitteeksi, koskettavat syvältä yliopisto-opiskelun luonnetta. Tähän tavoitteeseen voidaan pyrkiä kontrollia lisäävillä toimenpiteillä, jotka muuttavat opiskelua yhä koulumaisemmiksi. Kontrollitoimenpiteiden riskinä on, että ne toimivat ulkoisesti kaunistaen tilastoja, mutta todellinen tavoite – laadukas oppiminen ja korkeatasoinen yliopistosivistys – voi jäädä toteutumatta. Vaihtoehtoisesti tavoitteeseen voidaan pyrkiä panostamalla opetukseen erityisesti syventävien opintojen vaiheessa, mutta myös opintojen alkuvaiheessa tapahtuvaan yliopistoon kiinnittymiseen.

Takaisin alkuun

Lähteet ja kirjallisuus

Kyselyaineisto
Tilastokeskus 1994: Tietoja syksyllä 1994 läsnäolevaksi ilmoittautuneiden yliopisto-opiskelijoiden iästä, opintoihin käytetystä ajasta, perhetaustasta ja sosioekonomisesta asemasta.
Tilastokeskus 1996: Tietoja yliopisto-opiskelijoiden iästä ja opintoihin käytetystä ajasta 1996.
Aittola, Helena & Aittola, Tapio 1999. Yliopisto elämismaailmana. Jyväskylä: Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta.
Aaltonen Katriina: Opiskelua ja ansiotyötä. Havaintoja ja tutkimustuloksia korkeakouluopiskelijoiden työssäkäynnistä. HY Opintoasiain julkaisuja 6/1992.
Koivisto Riitta-Liisa, Korkeakouluopintojen keskeyttämisen taustasta. YTHS:n tutkimuksia ja selvityksiä. Helsinki 17/1984.
Kärkkäinen, Veli-Matti: Suomalaiset korkeakouluopiskelijat ja nuoret tilastojen valossa vuonna 1994. Nuora 1997.
Lempinen, Petri 1997a: Opiskelijabarometri 1997. Kyselytutkimus korkeakouluopiskelijoiden elinolosuhteista ja asenteista. Otus rs 11/1997.
Lempinen, Petri 1997b: Kuka on laiska opiskelija. Yliopistotieto 2/1997.
Lempinen, Petri 1998: Opiskelen siis elän. Kysely- ja tilastotutkimus taidekorkeakoulujen opiskelijoiden asenteista ja elinolosuhteista syksyllä 1997. Otus rs 12/1998.
Mäkeläinen Sanna. Korkeakouluopiskelijan rahatalouden hallinta. Kuluttajaekonomian pro gradu –tutkielma. Helsingin yliopisto 1997.
Purhonen, Anu 1995. "Ei tässä uskalla ottaa opintolainaa, kireetä on muutenkin". Opiskelijoiden tulonlähteet, taloudellinen selviytyminen ja opintolainan käyttö osana toimeentuloa. Stakes 7/1995.
Silvonen Jussi 1993: Perustutkintojen suoritusajat lukuvuosina 1990/91 ja 1991/92 eräissä suomalaissa korkeakouluissa. Julkaisematon tutkimusraportti, joka luovutettu OPM:lle 25.1.1993.
Suomen tilastollinen vuosikirja 1997.
Vesikansa, Sanna 1997. Opiskelijoiden toimeentulo ja työssäkäynti. Selvitys Helsingin yliopistossa opiskelevien taloudellisesta tilanteesta ja työssäkäynnistä keväällä 1997. Helsinki: Helsingin yliopiston ylioppilaskunta.
Vesikansa, Sanna 1998. 55 kuukautta opintotukea. Yliopisto-opiskelijoiden opintotukiajan riittävyys. Helsinki: Opiskelijajärjestöjen tutkimussäätiö Otus rs 13/98.
Välimaa Jussi 1993. KOTA-todellisuus. Oikeita vai todellisia lukuja? Korkeakoulutieto 2/1993.

Takaisin alkuun

<44>Liitetaulukot

LIITETAULUKKO 1. Vuonna 1993 aloittaneiden luokitellut opintoviikkokertymät koulutusaloittain. Luokittelukriteeri: vähintään 120 opintoviikkoa

Lähde: Kyselyaineisto

Koulutusala

Alle 120 ov

Yli 120 ov

Yhteensä

Teknillistieteellinen

45

55

100

Humanistinen

39

61

100

Kauppa- ja oikeustieteet

22

78

100

Luonnontieteet

29

71

100

Yhteiskuntatieteet

27

73

100

Kasvatustieteellinen

18

82

100

Lääketieteet

9

91

100

Taidealat

20

80

100

Muut alat

33

67

100

Yhteensä

30

70

100

LIITETAULUKKO 2. Vuonna 1996 aloittaneiden luokitellut opintoviikkokertymät koulutusaloittain. Luokittelukriteeri: vähintään 40 opintoviikkoa

Lähde: Kyselyaineisto

Koulutusala

Alle 40 ov

Yli 40 ov

Yhteensä

Teknillistieteellinen

52

48

100

Humanistinen

36

64

100

Kauppa- ja oikeustieteet

12

88

100

Luonnontieteet

31

69

100

Yhteiskuntatieteet

15

85

100

Kasvatustieteellinen

10

90

100

Lääketieteet

17

83

100

Taidealat

19

81

100

Muut alat

19

81

100

Yhteensä

26

74

100

LIITETAULUKKO 3. Vuonna 1993 aloittaneiden luokitellut opintoviikkokertymät koulutusaloittain. Luokittelukriteeri: vähintään 120 opintoviikkoa

Lähde: Opiskelijarekisterit

Alle 120 ov

Yli 120 ov

Yhteensä

Teologinen

83

17

100

Humanistinen

63

37

100

Taideteollinen

60

40

100

Musiikki

54

46

100

Teatteri ja tanssi

40

60

100

Kasvatustieteellinen

41

59

100

Liikuntatieteellinen

36

64

100

Yhteiskuntatieteellinen

44

56

100

Psykologia

53

47

100

Terveydenhuolto

54

46

100

Oikeustieteellinen

56

44

100

Kauppatieteellinen

36

64

100

Luonnontieteellinen

77

23

100

Maatalous- ja metsätiet.

93

7

100

Teknillistieteellinen

63

37

100

Lääketieteellinen

66

34

100

Hammaslääketiet.

68

32

100

Eläinlääketieteellinen

53

47

100

Farmasia

52

48

100

Kuvataide

0

100

100

LIITETAULUKKO 4. Vuonna 1996 aloittaneiden luokitellut opintoviikkokertymät koulutusaloittain. Luokittelukriteeri: vähintään 40 opintoviikkoa

Lähde: Opiskelijarekisterit

Alle 40 ov

Yli 40 ov

Yhteensä

Teologinen

69

31

100

Humanistinen

60

40

100

Taideteollinen

40

60

100

Musiikki

53

47

100

Teatteri ja tanssi

4

96

100

Kasvatustieteellinen

37

63

100

Liikuntatieteellinen

46

54

100

Yhteiskuntatieteellinen

39

61

100

Psykologia

13

87

100

Terveydenhuolto

27

73

100

Oikeustieteellinen

46

54

100

Kauppatieteellinen

28

72

100

Luonnontieteellinen

54

46

100

Maatalous- ja metsätiet.

90

10

100

Teknillistieteellinen

53

47

100

Lääketieteellinen

48

52

100

Hammaslääketiet.

49

51

100

Eläinlääketieteellinen

0

100

100

Farmasia

31

69

100

Kuvataide

4

96

100

Takaisin alkuun