Kesällä 2019 Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL käynnisti keskustelun yliopisto-opiskelijoiden oikeudesta lomaan ja palautumiseen. Aiheeseen tarttui muiden muassa Yle, ja keskustelu laajeni käsittämään opiskelijoiden jaksamista ja hyvinvointia yleisemminkin.
Oma näkemykseni on, että vaikka korkeakouluopiskelijat ovat ainakin näennäisesti kohtuullisen hyvinvoiva osa väestöä, ryhmä on kuitenkin erittäin heterogeeninen. Lisäksi hyvinvointi ei ole pysyvä ominaisuus: vaikka henkilöllä on ainakin jossain vaiheessa ollut riittävästi resursseja (esimerkiksi mielenterveyttä ja toimintakykyä) korkeakoulupaikan hankkimiseen, voi näissä resursseissa tapahtua suurtakin vaihtelua opintojen aikana.
Korkeakouluopiskelijoiden mielen hyvinvointi on tutkitusti koetuksella. Vuoden 2016 Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimuksen mukaan masennus- ja ahdistuneisuushäiriödiagnoosit ovat kolminkertaistuneet vuodesta 2000. Lähes kolmanneksella vastaajista oli vuonna 2016 psyykkisiä vaikeuksia, joista yleisimpänä jatkuvan ylirasituksen kokeminen. Vaikka diagnoosien yleistyminen liittynee myös terveyspalvelujen saatavuuden kasvuun ja käytön lisääntymiseen, kertoo niiden määrä myös todellisista ongelmista.
Mielenterveyttä voidaan tutkia paitsi mielenterveysongelmien, myös mielen hyvinvoinnin näkökulmasta, mikä mahdollistaa moniulotteisemman tarkastelutavan. Usein mielenterveys nähdään jatkumona, jonka toisessa päässä on sairaus ja toisessa päässä terveys ikään kuin sairauden tai diagnoosin puuttumisena tai vastakohtana. Tämän voi kuitenkin ajatella yksinkertaistavan hyvin monimutkaista asiaa: Ihmisen mieli voi voida hyvin, vaikka diagnooseja olisi hatullinen – tai huonosti, vaikka henkilö olisi niin sanotusti terve. Epäilemättä nämä asiat ovat usein yhteydessä toisiinsa, mutta mielen terveydestä tai sairaudesta ei voi suoraan vetää yhtäläisyysmerkkejä mielen hyvinvointiin.
Positiivista mielenterveyttä mittaamaan on luotu mittari (WEMWBS), jonka THL on kääntänyt suomeksi. Mittarin validointi ja raja-arvojen määrittely Suomessa on vielä kesken, mutta Otus käytti lyhyttä positiivisen mielenterveyden mittaria (S-WEMWBS) jo kevään 2019 Opiskelijabarometri-tiedonkeruussa. Vaikka vertailukelpoista lyhyen mittarin aineistoa ei Suomesta ole käytettävissä, voidaan mittarin avulla kuitenkin selvittää mielen hyvinvointiin yhteydessä olevia tekijöitä Opiskelijabarometrin vastaajien, eli suomalaisissa korkeakouluissa opiskelevien henkilöiden, keskuudessa.
Lyhyessä positiivisen mielenterveyden mittarissa on seitsemän väitettä, joihin vastataan asteikolla 1 = ei koskaan… 5 = koko ajan. Väitteet käsittelevät sitä, kuinka usein vastaaja on tuntenut itsensä toiveikkaaksi tulevaisuuden suhteen, tuntenut itsensä hyödylliseksi, tuntenut itsensä rentoutuneeksi, käsitellyt ongelmia hyvin, ajatellut selkeästi, tuntenut läheisyyttä toisiin ihmisiin ja kyennyt tekemään omia päätöksiä asioista. Vastaukset pisteytetään ja painotetaan tietyn taulukon mukaisesti. Analyysia varten painotetut pisteet jaettiin matalaa, kohtalaista ja korkeaa mielen hyvinvoinnin tasoa kuvaaviin luokkiin.
Kun kyse on monimutkaisista asioista, tarvitaan tietysti monimutkaisia analyyseja. Tällä kertaa mielen hyvinvoinnin soppaan pilkotaan demografisten tekijöiden vihannessekoitus (ikä, sukupuoli, äidinkieli, kansalaisuus ja koettu vähemmistöön kuuluminen). Liemi keitetään koulutukseen liittyvistä tekijöistä, eli koulutussektorista ja koulutuksen tyypistä, koulutusalasta, aiemmista opinnoista, opintojen vaiheesta, opinto-oikeuksien määrästä ja alan tai koulutuksen vaihtosuunnitelmista. Proteiinin määrää lisätään opintojen ja työssäkäynnin määrällä sekä koetulla toimeentulolla, ja lopuksi keitos maustetaan opintojen sisältöä koskevien ennakkokäsitysten oikeellisuudella ja kokemuksella oikean alan opiskelusta.
Keitoksesta voisi nostaa esille monta muutakin tilastollisesti merkitsevää sattumaa, mutta tällä kertaa haluan ottaa pureskeltavaksi sellaisia asioita, joihin olisi myös laajassa mittakaavassa mahdollista vaikuttaa.
Ensinnäkin haluaisin painottaa sekä ennakkokäsityksiä opintojen sisällöstä että kokemusta oikean alan opiskelemisesta. Molemmat ovat vähän itsestään selvästikin yhteydessä mielen hyvinvointiin, vaikka pitkä lista muita tekijöitä on vakioitu. Toisin sanoen esimerkiksi alakohtaiset erot sekä opintojen vaiheen ja vastaajan iän vaikutus on poistettu, ja silti nämä tekijät ovat vahvassa yhteydessä mielen hyvinvoinnin tasoon. Tämän lisäksi niille on yhteistä se, että molempiin voi vaikuttaa ohjauksella: Mitä enemmän ja mitä parempaa tietoa opiskelijoille tarjotaan opintojen sisällöstä ennen korkeakouluun siirtymistä, sitä paremmin ennakkokäsitykset tulevat vastaamaan todellisuutta. Ja vastaavasti alan ja opintopaikan valintaan tarvitaan tietoa, jotta ne olisi mahdollista valita mahdollisimman ”oikein”. Tämä tulee korostumaan tulevaisuudessa entistä enemmän, kun korkeakoulujen valintajärjestelmälläkin pyritään siihen, että yhä useampi aloittaisi korkeakouluopintonsa mahdollisimman varhain.
Toinen poimimani sattuma liittyy alan tai koulutuksen vaihtamiseen. Kun kaikki muut tekijät on analyysissa vakioitu, myös ennakkokäsitykset opintojen sisällöstä ja kokemus oikean alan opiskelemisesta, alan tai koulutuksen vaihtaminen alkaakin näkyä positiivisena mielen hyvinvointiin vaikuttavana tekijänä. Eli mikäli opiskelija syystä tai toisesta päätyy tilanteeseen, jossa alkaa harkita alan tai koulutuksen vaihtoa, uuden koulutuspaikan hakeminen ja etenkin sen saaminen pienentää riskiä mielen hyvinvoinnin matalaan tasoon. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että jos opiskelija kuitenkin päätyy siihen tilanteeseen, että kokee alan tai opiskelupaikan vaihtamisen tarpeelliseksi, sen olisi oltava mahdollista ja mieluiten myös edes kohtuullisen helppoa. Myös tämä tulee korostumaan jatkossa, kun nuoria ohjataan tekemään koulutusvalintoja yhä nuorempina. Valinnat koulutuspoluilla eivät saa koskaan johtaa umpikujaan.
Tina LauronenTutkija
Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö Otus
Koko keitos on siivilöitävissä täältä: Korkeakouluopiskelijoiden mielen hyvinvointi.