Julkaisu: Otuksen oppimäärä

Opiskelijajärjestöjen tutkimussäätiö Otus perustettiin vuonna 1989. Tuolloin Ylioppilaspalvelu ry lahjoitti matkatoimisto Travelan myynnistä saamansa varat säätiön pääomaksi. Edustuksen Otuksen hallitukseen saivat Ylioppilaspalvelun taustayhteisöt. Kun pieni tutkimussäätiö 25 vuotta sitten syntyi, tulevaisuudesta ei ollut tietoa mutta sitä lähdettiin rakentamaan innostuneesti. Sittemmin Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö Otukseksi nimensä muuttanut tutkimusorganisaatio on vuosien kuluessa kasvanut ja kehittynyt sekä oppinut ja uudistunut. Säätiön moninaiset vaiheet on juhlavuoden kunniaksi koottu yksiin kansiin. Otuksen 25-vuotishistoriikki kertoo tarinan säätiön perustamiseen johtaneista tapahtumista ja niiden taustoista lähtien aina nykyhetken kuulumisiin ja tulevaisuudennäkymiin saakka.

Pihlajaniemi, S. 2014. Otuksen oppimäärä. 25 vuotta opiskelun ja koulutuksen tutkimusta. Otus 45/2014.

Lue julkaisu


    Voit tilata tämän julkaisun painettuna

    Täytä alla olevat tiedot ja lähetämme painetun julkaisun sinulle, hinta 20 €